Hei hei tammikuu!

0

Voi tammikuu, miten paljon saatkaan lokaa niskaan. Oikeastaan minäkin olen pitänyt sinua ainakin toiseksi huonoimpana kuukautena. En kyllä yllättynyt positiivisesti, anteeksi nyt vaan.

Ei tammikuu ole minulle silti ihan turha kuukausi ollut. Kokeilin kolmea uutta jumppaa, kärsin ensimmäiset kunnolliset lihasjumit yli vuoteen, ostin elämäni ensimmäisen oikean treenitopin (pinkin!) ja rakastuin bodypumppiin. Ruokapuolellakin skarppasin – opettelin tekemään hyvää ruokaa soijarouheesta, tein loistavaa lasagnea ensimmäistä kertaa elämässäni ja vaikka suklaakakku epäonnistui, mustikkarahkapiirakasta tuli erinomaista. Kyllä mä vielä opin!

Ensi kuussa aion opetella tekemään panna cottaa, lukea ainakin yhden kirjan ja käydä elokuvissa.

Onneksi huomenna on helmikuu ja onneksi helmikuu on lyhyt, koska sitten tulee maaliskuu ja ollaan taas yhtä kuukautta lähempänä kesää ja kesämökkiä.

Peruutus

1

Hmh. Mun elämäntapamuutos koki taas suuren takapakin, tosin tällä kertaa ei ollut kyse innostuksen puutteesta. Muutaman päivän terveellisen ruokavalion ja liikunnan jälkeen joku isompi taho päätti pukata mulle 40 asteen kuumeen ja pahoinvoinnin: munuaistulehduksen ja kymmenen päivän antibioottikuurin. Kiitti taas vaan. Nyt sitten odotellaan, että antibioottikuuri loppuu ja sitten jälleen uudella innolla rääkkäämään itseään salille.

Nostan kyllä hattua niille iseille ja äideille, jotka yksin hoitavat kipeänä lasta/lapsia. Mä en pystyis siihen, en ehkä, vaikka olisi pakko. Onneksi on Matti, joka jaksaa hoitaa samaan aikaan vauvaa sekä tyttöystävää ja onneksi on äiti, joka tuo kipeälle lapselleen lihapataa ja lapsenlapselleen hirveän kasan vaippoja. Äidin ansiosta päästiin Matin kanssa kerrankin kahdestaan ravintolaan syömään ihanaa ruokaa. Se oli onnea ja varsinkin se, kun kotona odotti maailman rakkain pikkuinen, jolla oli hirveästi asiaa.

Tänään tulee 1,5 vuotta siitä, kun päätettiin olla yhdessä ihan virallisesti. Aika tavallinen päivä, paitsi mä ajattelin kokeilla kokata jotain soijarouheesta.  Jos ei onnistu, niin syön tomaattikeittoa ja paahtoleipää, Matti voi syödä vaikka jogurttia.

Nyt tuttikeiton pariin ja Ainolle perunaporkkanasoseet naamaan. Sitten siivotaan!

 

Elämä on laiffii

1

Tämä päivä ei ole ehkä ollut mun parhaita. Yö meni suoraan sanottuna ihan perseelleen, siihen kuului valvomista, itkua, kitinää. Aamulla oli järjetön pää- ja kurkkukipu.  Sitten Matti soitti liikaa jotain heviä ja mä yritin, et jos vähän pienemmälle kun Ainoa (minua) saattaa häiritä. Eilisen Zumban jäljiltäkin on jalat muussina. Postista tuli pelkkiä laskuja. Lisäksi koko koti näyttää siltä, kuin täällä olisi hetki sitten räjähtänyt pommi.

Mut sit taas päivän toinen puoli: mansikkasmoothie, tanssimista Ainon kaa, Raappanan kauas pois, iltakävely iskän haudalle, kanawokkia, sauna ja nyt lämmintä kaakaota.

Ei tämä päivä ollut ollenkaan niin huono, kuin aamulla olisi voinut luulla.

Vähän kyllä väsyttää. Onneksi Aino nukkuu jo, toivottavasti koko yön.

Kuva viikonlopulta. Vieläkin hymyilyttää.

Niskasta kiinni

0

”Mä en kyllä yhtään ymmärrä miksi sun pitää ostaa uus vapa kun vanhatkin on varmasti ihan hyviä” sanoin Matille samalla kun shoppasin itselleni netistä uusia treenivaatteita. Niin no, jos vähän miettii, niin ehkä se uusi vapa on ihan kiva joskus, vaikkapa motivaatioksi. Tai ehkäpä mun ei tarvitsekaan ymmärtää tuollaisten päälle, parempi kun keskityn ihan omiin ostoksiini. Miksi mun pitää ostaa uudet treenivaatteet, kun vanhatkin on ihan hyvät?

Treenivaatteista päästiinkin mun ikuisuusprojektiin, elämäntapojen parantamiseen, liikunnan lisäämiseen ja oishan se kiva jos pari kiloakin tippuisi. En vaan ole koskaan onnistunut tässä elämäntapamuutoksesta ja no, ei se alkukaan ole koskaan ollut kovin lupaava. Vedän aina ensimmäisen viikon sata lasissa ja sen jälkeen ajattelen, että en mä nyt helvetissä halua tälläseksi elämää muuttaa ja palaan taas vanhaan huonoksi todettuun kaavaan. 

Jos totta puhutaan, keksin aina syyn olla urheilematta tai syömättä terveellisesti. Ensin tuli raskaus, sitten synnytyksen jälkeen piti ottaa rauhallisesti, sitten väsytti, sitten tulin kipeäksi ja eihän mulla edes ole mitään hienoja vaatteita, nehän nauraa mut pihalle sieltä. Lisäksi mun elämäntapamuutoksen on aina määrä tapahtua joko huomenna, maanantaina, ensi kuun alussa tai ensi vuonna. Tulevaisuudessa sitten joskus.

Nyt on hankittu kaikki mahdollinen ja mahdoton, enkä enää keksi yhtäkään tekosyytä laiskottelulle. Jumppakortti on voimassa puoli vuotta. Huomenna on se maanantai, josta olen jo vuoden puhunut. Iik.

Naisen logiikka

0

Katsottiin Matin kanssa viime kesän mökkikuvia, joissa olin melko viimeisilläni raskaana. Ihania maisemia, oih kunpa ois taas kesä, ens kesänä sit uidaan enemmän ja nukutaan vähemmän.” Sitten keskustelu lähti todella vaarallisille vesille.

 

Minä: Ai kato ku mä oon turvonnut naamasta! Ja tossakin. Ja näytän paljon enemmän äidiltä raskaana kuin nyt!

Matti: Niin näytätkin! Varmaan koska oot turvonnut..

Minä: Hä? Ai olinko mä sun mielestä turvonnut?! Ja mitä, onko äidit jotenkin turvonneita yleensä vai mitä sä tarkotat?

Matti: No siis.. Olihan sulla kasvoissa vähän turvotusta, mut sehän johtuu vaan siitä raskaudesta, sehän on ihan normaalia.

Minä: Ai, no etpä sillon sanonut kun kysyin oonko turvonnu.

Matti: En mä uskaltanu. Sitäpaitsi en mä sillon sitä edes huomannu!

Minä: Jooh. Et varmaan. Tuolla logiikalla sä sanot nytkin, että en oo turvonnut vaikka ajattelet että oon, koska et uskalla sanoa suoraan. Onneksi myöhemmin uskallat sit mainita asiasta! Sitäpaitsi mä olin raskaana ja jos et tiennyt, niin silloin on ihan normaalia olla turvonnut. 

 

Vihaan stereotypioita, mutta tällä logiikalla mä oon nainen. En ole kauhean ylpeä, mutta nyt naurattaa. Matilla ei todella ole helppoa.