Tällaista on ehkä olla nuori

0

Perjantaina oli kauan odotettu PMMP:n jäähyväiskeikka. Fiilikset keikan jälkeen: en kestä, mistä tollaisen asenteen saa, ei tämä voinut olla viimeinen kerta, saataiskohan vielä jostain liput Helsingin jäähallikeikalle? Keikan aikana huusin kurkkuni käheäksi ja hypin niin kovaa, että hikipisarat valuivat kasvoilla. Oli minä, joukko ihmisiä – tuttuja ja tuntemattomia – ja mä melkein pakahduin onnesta. Suljin silmät ja yritin painaa tiukasti mieleen, miltä sillä hetkellä tuntui. Oli Kovemmat kädet, Päiväkoti, Kesäkaverit, Joutsenet. Oli poikaystävä, joka otti juuri oikeaan aikaan kädestä kiinni ja ystävä, joka on aina oikein sellaisena kun on. Minä ehkä itkin, välillä nauroin ja enimmäkseen ajattelin, että kaikki nämä sanat on totta.

Jos mä jotakin fanitan, niin noita naisia. Rehellisiä, röyhkeitä, upeita ja itsevarmoja. Sellaisia, joiden haluaisin olevan tyttärenikin esikuva. On parempi sanoa suoraan kuin antaa olla. Välillä saa haistattaa vitut vaikka kaikelle, kunhan ei jää vellomaan onnettomaan. Kaikkein parasta on olla oma itsensä. Tässä elämä on: epäreilua, ikävää, onnellista – hetkiä, joita ei saa koskaan takaisin.

Keikan ja baarin jälkeen mä halusin pelata Trivial Pursuitia aamuseitsemään. Ihan vaan siksi, koska en olisi halunnut sen päivän loppuvan koskaan. Aamulla heräsin hiukset takussa ja rättiväsyneenä, ripsivärit oli varisseet pois. Silloin Matti sanoi, että mä olen kaunis. Heitin jäähyväiset jollekin menneelle, mutta onni jäi.

Monta uutta kesäkaverii/ tällaista on ehkä olla nuori/ kerrankin unohtaa kaikki se vakava/ mitä on huomenna/ ja vittu ikinä

Pieni personal trainer

0

Nyt mä tiedän, mitä ihmiset tarkoittavat sanoessaan: ”liikun, jotta jaksaisin paremmin lapseni kanssa”. Joskus käsittämättömän hulluuden hetkellä päätin, että treenaisin kotona Ainon päiväunien aikaan. Huhhuh. Olen pyörtänyt päätökseni – päiväunien aikaan mä istun koneella ja juttelen isoveljeni kanssa menneisyyden haamuista, syön ruisleipää ja luen blogeja. Syy: taaperon kanssa ”hengailussa” on ihan tarpeeksi liikuntaa minun päivääni.

Eilinen siivoushetki ennen anopin vierailua oli oiva esimerkki hyvästä treenistä. Räjähtävää nopeutta tarvitsi esimerkiksi silloin, kun makuuhuoneessa sänkyä pedatessa kuului keittiöstä epämääräistä astioiden kilinää. Pitkiä toistoja tuli tilanteissa, jossa lastenhuoneessa paikoilleen laittamani tavarat revittiin yhä uudelleen ja uudelleen alas lattialle. Tasapainoa harjoittelin jynssätessäni lavuaaria samalla kun yritin yhdellä jalalla estää vauvan pääsyn sekä wc-harjan että pöntön luo. Imuroidessa piti väistellä samaan aikaan imuria pelkäävää koiraa että imurin sammutusnapin löytänyttä taaperoa. Lopuksi vielä tanssittiin Heikki Kuulan tahtiin ja mä kyykkäsin Aino sylissä, koska jostakin (ei minusta) se oli erityisen hauskaa.

Nyt mun pitäisi ehkä jo juosta tapaamaan parhaita ystäviäni, koska muuten olen jälleen myöhässä. Onneksi meillä on uudet juoksurattaat! Mun arjesta puuttuu vain palautusjuoma.

Lopuksi Aino raahasi mun luokse vielä lenkkaritkin. Aika vaativa PT!

Niin tai näin

0

Tänään mun päivä meni näin:

Aino heräsi paljon aikaisemmin kuin tavallisesti, yö oli mennyt ihan päin mäntyä. Rättiväsyneenä vääntäydyin sängystä ylös, päätä särki ja kurkkua viilsi. Aino repi kaapeista jokaisen muovisen asian ulos ja levitti lastenhuoneen lelut olohuoneeseen. Kaapissa ei ollut edes maitoa aamukaakaoon. Lempikävelyreitilläni lähes kaikki puut olivat jo tiputtaneet kaikki lehtensä. Kävimme kaupassa pahimpaan ruuhka-aikaan ja kassalla loppusumma oli paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Aino alkoi huutamaan väsymysitkuaan kuudelta, eikä mikään auttanut (paitsi lopulta pelastus – suihku!). Mä en saanut edelleenkään tehtyä rästiin jääneitä koulujuttuja.

Tai sitten näin: 

Aurinko paistoi, heräsin aikaisin ja ennen kahtatoista olin jo ehtinyt käydä kävelyllä, siivota ja valmistaa kaalilaatikon. Aino kikatti innoissaan leikkiessään keittiössä ja toisti ylpeänä sanaa ”kirja” tuodessaan kaikki kirjat yksitellen olohuoneeseen luettavaksi. Kaupassa hullaannuin ja ostin aika paljon kaikkea hyvää, koska viikonloppu. Aino laittoi nukkumaan jo ennen yhdeksää. Kävin saunassa, tein herkullista pitsaa, löhösin sohvalla ja innostuin jälleen Jukka Pojasta. Tajusin, että viikon päästä PMMP ja kahden viikon päästä rakkaat Helsingissä.

Nyt fiilis on alemman tekstin kaltainen, aamulla kaikki tuntui aika toivottomalta. Nyt on pakko laittaa nukkumaan, jos huomennakin tulee karjuva herätys yhtä aikaisin kuin tänään. Sitä ennen vielä ainakin yhdesti Jukka Poika ja Tuhlari!

Onneksi kauniista lehdistä on hyötyä maahan tippuessaankin – saa lapsesta värikkäitä syksykuvia!

Laatuaika, jota en osannut käyttää laadukkaasti

0

Aamulla herään – yöllä olen pyörinyt sängyssä, on ollut vähän vaikea nukkua. On kylmä, joten puen ylleni villatakin ja jalkaani villasukat. On niin hiljaista, että kuulen jääkaapin hurinan. Ulkona sataa. Teen kaakaota ja aukaisen tietokoneen. Mitäköhän nyt pitäisi tehdä? Kukaan ei tule hakkaamaan näppäimistöä, kaatamaan kaakaomukia tai antamaan märkää suukkoa. Kukaan ei sano huomenta, eikä kukaan halaa. On vain minä, Topi ja hiljaisuus.

Matti ja Aino huristelivat eilen mummolaan ilman minua ja Topia, joten mä olen saanut rutkasti omaa aikaa. Tavoitteena oli tehdä rästiin jääneet koulutehtävät, valmistaa kaalilaatikkoa, siivota rauhassa, lenkkeillä, nukkua hyvin ja lukea paljon. No, eilen mä söin ystävien kanssa takeaway-kiinalaista, katsoin hömppäsarjoja, ripustin pyykit kuivumaan ja laitoin aikaisin nukkumaan. Tänään mä olen käynyt Hulluilla Päivillä, nukkunut liian pitkät päikkärit, syönyt eilistä ruokaa ja kuunnellut musiikkia liian kovalla. Ei kirjoja, ei kaalilaatikkoa, ei koulujuttuja, eikä yhtään pitkää lenkkiä.

Joskus väsyneenä mietin, millaista elämä olisi ilman lasta. Silloin varmaankin lukisin paljon, heräisin pirteänä, saisin kulkea vapaasti miten haluaisin. Kuvitelmani eivät välttämättä kohtaisi todellisuuden kanssa. Luultavasti silloin mä nukkuisin liian pitkään, lintsaisin ehkä koulusta, katsoisin päivät pitkät sarjoja ja söisin nuudeleita. Huomaan heti, että ilman rutiineja ja velvollisuuksia minusta tulee laiska ja aika vain katoaa jonnekin.

Mutta on tässä hyviäkin puolia. Voisin alkaa tekemään kaalilaatikkoa, vaikka kello on kymmenen. Minun ei tarvitse laittaa musiikkia pienemmälle (ja voin kuunnella rauhassa Rauli Baddingia). Saan katsoa televisiosta mitä haluan, eikä minun tarvitse taistella nukkumaan menon kanssa. Kukaan ei sotke samalla kun siivoan. Mutta kukaan ei myöskään hipsuta jalkapohjia, eikä kukaan naura kanssani huonoille vitseille ja tv-ohjelmille.

Onneksi on Topi, joka lämmittää yöllä vieressä ja onneksi kaapissa on edes suklaapusuja oikeiden pusujen korvikkeena. Ehkä mä saan huomenna jotain aikaiseksi, kun työnjohtaja palaa takaisin työmaalleen.

Kyselyikäinen äiti

0

Me ollaan mummolassa! Viime päivät mä olen nukkunut pitkään (koska mummu on napannut taaperon pinnasängystä ennen kuin mä ehdin silmiä raottaa), kutonut ja purkanut villasukkaa, syönyt maailman parasta mustikkapiirakkaa ja käynyt Kuusamon kaivosillassa ihmettelemässä ihmisiä. Matti on kalastanut ja saanut omasta mielestään liian monta kalaa. Aino on kerännyt käpyjä ja opetellut matkimaan karhua, ankkaa sekä lehmää.

Viime päivien aikana on herännyt aika paljon kysymyksiä. Kaivosillassa mietin, miksi raha on niin tärkeää, miksi luonto halutaan turmella, eikö voitaisi odottaa, miksi mä säälin kaivosmies Ilpoa, joka ei osannut olla luennossaan lainkaan vakuuttava? Uutisia lukiessani mietin, miksi minua vituttaa uutisotsikko: ”Onko Britney liian seksikäs äidiksi?” Miksi mä en ole kutonut moneen vuoteen? Miksi syksy on niin aliarvostettu? Miksi en taaskaan käynyt keräämässä mustikoita? Miksi mä en voi olla juomatta kokista? Miten kala voi olla niin hyvää?

Mä olen ollut selvästi liikaa sisällä, vaikka kyllä mä eilen poistuin ulos kello 20:04, jolloin käytiin sittarissa ostamassa sukkia ja suklaata. ”Mitä tehtäis, mennäänkö Wanhaan bilistä?” kysyi Matti just. Joo, mut mä vaihdan eka yöpuvun pois.