Viikonloppumatka pisti miettimään

0

Lensimme pitkäksi viikonlopuksi etelään moikkaamaan sukulaisia. Olimme räkäisiä ja yskiviä, mutta silti meidät toivotettiin jokaiseen kotiin lämpimästi tervetulleiksi. Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, painia, kutitusleikkejä. Kikatusta iltapalalla, kylpyammeessa ja jättimäisessä säkkituolissa. Itkua lentokoneessa, isojen tyttöjen sängyssä ja ratikkapysäkillä. Viikonloppu kului aivan liian nopeasti. Helsingissä oli kevät, Aino näytti hölmöltä punaisessa toppapuvussaan kaikkien niiden trendikkäästi puettujen lasten keskellä.

Aina Helsingistä lähtiessä täytyy tietää, milloin palataan takaisin. Toukokuussa tullaan, ihan viimeistään. Heipat tuntuu aina yhtä haikeilta. Ihan varkain miettii, että mitä jos mekin asuttaisiin täällä, olisikohan meillä rahaa, koulupaikkojakin on niin vaikea saada. Mutta sitten ei tarvitsisi sanoa jäähyväisiä, vaan nähdään. Sitten ei tarvitsisi maksaa bussissa rattaista rahtimaksua. Olisi niin paljon uusia paikkoja ja ihmisiä, enemmän mahdollisuuksia.

Kotona oli harmaata ja loskaista. Samat aamukaakaot ja iltapalaleivät, sama Lidlin kassaneiti. Oma sänky, sauna ja myrtsin näköinen naapuri. Velvollisuudet, pyykkikasat ja rikkoutunut lamppu nurkassa. Koko elämä siirtyisi mukanamme, vaikka kaupunki vaihtuisikin. Mitä jos? Ehkä ensi vuonna? Olisikohan se vain hetken huumaa, kunnes kaikki muuttuu taas ärsyttävän tutuksi ja arkipäiväiseksi? Ja yksi iso mutta: mummot ja ukki. Voi mummot. Saisinkohan suostuteltua nekin muuttamaan meidän mukana?

Ja tasapuolisuuden nimissä: on tämäkin koti enemmän kuin hyvä. Tänään ulkona täytyy käyttää aurinkolaseja, jääkaapissa on kylmää kokista ja parvekkeella keikkuu riippukeinu. Ja onhan täälläkin rakkaat.

Mutta silti. Mitä jos?

Nyt on hyvä

0

Eilen oli kansainvälinen onnellisuuden päivä. Heräsin kurkkukipuun huonosti nukutun yön jälkeen, ulkona satoi räntää vaakatasossa, selkää jomotti ja yskä ei näyttänyt edelleenkään hellittävän. Silti olin onnellinen. Ihmisistä. Maailmasta. Musiikista. Mahdollisuuksista. Välillä oma elämä takkuilee, mutta maailma jatkaa silti pyörimistään. On aina ihmisiä, joille soittaa ja jotka kertovat juuri sen jutun, joka eniten naurattaa. Kaikki tärkeät biisit ovat parin klikkauksen päässä, jokaiseen fiilikseen löytyy oma melodiansa. Voin itse valita mitä haluan tehdä ja minkälainen ihminen haluan olla. Elämässä on loputtomasti mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa on paljon tärkeitä hetkiä ja ihmisiä, joista en vielä edes tiedä mitään. Onnellisuus on luottamista. Siihen, että tämän hetken lisäksi myös tulevaisuus tuo tullessaan hyviä asioita ja elämä kohtelee hyvin.

Juuri tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että saan olla hetken yksin. Kuuntelen biisiä, jota kuuntelin vuonna 2007 itkien sellaisia asioita, jotka nyt tuntuvat niin yhdentekeviltä. Juon Pepsiä, kirjoitan, rakas lähettää tekstiviestin. Illalla näen tärkeitä – niitä, jotka asuvat kaukana, mutta kulkevat mukana ihan koko ajan. Räntäsateiden jälkeen tulee kevät. Tänään on karkkipäivä.

Ympärillä on niin paljon asioita, joista iloita. Olen onnekas. Luotan siihen, että pahojenkin asioiden jälkeen tapahtuu aina hyviä asioita, enkä enää jaksa pelätä tulevaisuuden ahdinkoja. Tässä hetkessä on hyvä ja loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä.

Mä olen onnellinen. Hieman naiivi ehkä, mutta onnellinen.

Möhömaha, prinsessapinni, itku ja aurinko

0

Tänään oli hyvä päivä tuhlata koko aamu sohvalla kaakaomuki kourassa Serranon perhettä tuijottaen. Tilasin lapsellisen ihanat pöllölakanat, söin eiliseltä jääneet karkit ja koristin Ainon etuhiukset prinsessapinnillä. Mä puin päälleni kesähousut, enkä vahingossakaan vetänyt jalkaani villasukkia. Mietin, että jos kevään siirtyminen ja mehevät pakkaset tarkoittivat tätä parhaillaan vallitsevaa säätä, niin mikä se ongelma siis olikaan?

Itkin kahteen otteeseen, koska mikään ei koskaan mene suunnitelmien mukaan ja koska tulin niin surulliseksi rakkaan puolesta. Äiti lohdutti: ”Mutta aurinko paistaa ja kevät tulee, se on ihanaa”. Päivän mittaan asiat järjestyivät ihan itsestään, eikä suunnitelmien muutoksetkaan maailmaa kaada. Kyllä äiti aina tietää.

Kuuntelin kevään soittolistaa, joka sisältää Samuli Putroa ja Iisaa. Matti oli lisännyt listalle maailman tärkeimmän biisin. Sen, joka kuului aina sinä kesänä, kun olimme toisiimme niin ihastuneita, ettei mikään muu tuntunut miltään. ”Toinen ymmärtää jotain mitä mä en ymmärrä/ siunaus siit, en osaa kaikkee yhteen ynnätä/ kaks viatonta katsoo toisiinsa ymmällään/ hiukset sekasin, likaset kynnet molemmil”. Tirautin vielä kolmannet itkut. Voi elämä.

Raskaus on parasta huumetta

0

Kuukausi sitten heräsin yleensä rättiväsyneenä, aamuisin vääntäydyin vain sohvalle nuokkumaan ja odottamaan päiväuniaikaa. Oli jumalaton väsymys ihan koko ajan. Neuvolassa hemoglobiini kertoi lievästä anemiasta. Marssin apteekkiin ja ostin kalleimpia vitamiinitabletteja – varmistin vielä, että purkki sisältää varmasti rautaa. Se purkki taisikin sisältää aika ison annoksen keskiraskauden loputonta energiaa, koska nyt mä olen lievästi sanottuna sekaisin.

Nykyään herään pirteänä ennen kuin Aino ehtii edes ilmoittaa itsestään. Ensimmäiset ajatukset koostuvat päivän tärkeistä suunnitelmista. Tänään mä siivoan Ainon vaatekaapin, viikkaan kaikki pieneksi jääneet vaatteet laatikoihin odottamaan pikkusiskoa. Pesen keittiön maton, imuroin, luutuan. Siivoan jääkaapin. Pitäisiköhän kokeilla vaihtaa olohuoneen järjestystä? Noustuani sängystä käyn heittämässä ensimmäisen satsin pyykkiä pesukoneeseen. Jynssään kaapinovia ja odotan, että Matti herää, jotta voin imuroida rauhassa. Suunnittelen, että ensi viikolla teen marenkipiirakkaa ja pitäisiköhän tänään leipoa pitsaa?

Hemmetti, musta on tullut ihan sekopää. Mietin jatkuvasti uutta sisustusta, raahaan divaanisohvaa yksinäni ympäri olohuonetta ja Ainon päiväuniaikaan kollaan nettikauppoja läpi. Pesen pyykinpesukoneessa kaiken mikä vaan irti lähtee. Iltaisin en voi kuvitellakaan nukkumista ennen kuin joka paikka on tiptop – kirjat täytyy olla kauniisti aseteltuna yöpöydälle, vesilasista puhumattakaan. Matti epäilee, onko mun vitamiinipurkissa jotain ihan muuta kuin mitä siellä pitäisi olla.

Mä olen elävä esimerkki siitä, että raskaushormonit todellakin nousee nuppiin. Kuukaudessa laiskasta sohvaperunasta kokopäiväiseksi kodinhengettäreksi. Mä vaan sanon, että jos tämä meininki jatkuu, niin meillä on kesällä todella siisti ja harmoninen koti. Ja luultavasti aika hermoraunio mies.

Hullunkurinen pyykkitelinehaaste

0

Kaikista kotitöistä rakastan pyykinpesua kaikista eniten. Sen kun vaan nakkelee likaiset pyykit koneeseen, katsoo kun pyykkivuoret pienenevät ja odottelee puhtaiden lakanoiden huumaavaa tuoksua. Sen sijaan kaikista kotitöistä ehkä eniten vihaan pyykkien ripustamista. Se jos mikä on tylsää, vaivalloista ja sanoinko jo, että tylsää. Tämän vihasuhteen vuoksi saatan pestä saman pesukoneellisen kolme kertaa, koska en vain yksinkertaisesti jaksa ripustaa niitä pikkusukkia ja t-paitoja kuivumaan. Ekologista! Ylpeydellä voin kuitenkin ilmoittaa, että olen lähiaikoina skarpannut asian suhteen ja pyykkivuoret hupenevat ihan silmissä (no ei nyt sentään).

Sitten on tämä yksi ihana pikkuapuri, joka haluaisi olla kaikessa mukana. Samalla kun etsin likaisia vaatteita ympäri kämppää, hän saattaa sujauttaa pesukoneeseen valkoisten pyykkien sekaan vihreän sukan tai vessapaperirullan. Hänen mielestään kaikista hupaisinta on vetää pyykkitelineeltä alas kaikki äidin pikkuhousut ja rintaliivit, levitellä ne ympäri asuntoa tai ripustaa kaulaan roikkumaan. Saunan jälkeen saa pikkuhousuja siis hakea kaapin sijasta esimerkiksi sohvan takaa, tv-tason alta tai sohvatyynyjen välistä. Parhaimmassa tapauksessa yöllä herää siihen, kun koira oksentaa olohuoneen karvamatolle juuri niitä kaikista kauneimpia pitsisiä pikkuhousuja. Kuulostaa varmasti kadehdittavan hienolta tämä.

Puutalobabyn Krista haastoi ihmiset suureen pyykkitelinehaasteeseen. Tässä tämä meidän kodin kaunis sisustustelementti, joka nopealla vilkaisulla näkyy taustalla ehkä noin 95 prosentissa kotoa otetuissa kuvissani:

Aino lempipuuhissaan. Aino saa tuta vielä äidin karmean koston – levittelen kaikki pikkuhousut ympäri kämppää, kun teinin kavereita on tulossa kylään. HA!