30 viikkoa (ja mä oon ihan) täynnä

0

Tänään raskautta pamahti täyteen kolmekymmentä viikkoa. Enää kymmenen viikkoa laskettuun aikaan, synnytykseen ehkä kaksitoista. Voin rehellisesti myöntää olevani äärimmäisen kateellinen kaikille niille naisille, jotka hehkuvat hyvinvoivina koko raskauden ajan. Minä en todellakaan hehku, en sisältä enkä ulkoa. Tekisi mieli laskea päiviä siihen, kun saan taas vartaloni kokonaan omaan käyttööni ja raskausvaivat painuvat hiiteen. Haluan kävellä ilman kipeitä supistuksia, nousta lattialta omin avuin, juoda siideriä ja syödä graavilohta. En halua pelätä vaa’alle menemistä, syödä päivittäin antibiootteja, huolehtia oudoista kivuista tai himoita lunta. Yksi suurimmista unelmistani juuri tällä hetkellä on se, että voisin mennä salille väsyttämään itseni niin, että hiki lentää ja jalat eivät enää kanna.

Henkisesti koko homma on ollut parin vuoden takaiseen verrattuna helppoa. En itke päivittäin, en pelkää tulevaisuutta, olen toiveikas ja onnellinen. Ymmärrän, että tämä on vain väliaikaista ja vauvan putkahdettua maailmaan voin olla taas ihan yhtä huithapeli kuin aina ennenkin. Sitten meillä onkin kaksi tytärtä ja minulla kunnia esitellä heille tämä maailma kaikkine kummallisuuksineen. Ensimmäinen vauvavuosi menee vaikka päällään seisten, ehkä hampaita kiristellen ja itkukohtauksien kourissa pyristellen. Kun on vaikeaa, mä toistelen itselleni: Tämä ei kestä ikuisuutta, aika menee nopeasti, muista pyytää apua, itke jos itkettää ja jumalauta sä kestät. Nyt mä ymmärrän senkin, että väsymyksen ja vittuuntumisen iskiessä Matti ei ole mun vihollinen, vaan liittolainen.

Tässä vaiheessa raskautta olisi ehkä jo hyvä aika alkaa katsella tuplarattaita ja ostaa edes muutama pikkuruinen vaate tulokkaalle. Mä en vaan jaksaisi stressailla valmisteluista. Olen ihan valmis jo nyt. En malta odottaa, että saan nostaa pikkuisen rakkaan syliini. Enkä sitä, että voin napata hieman isomman rakkaan syliini ilman pelkoa siitä, että kohtu alkaa supistaa tai selkä krampata.

Vielä kymmenen viikkoa. Ja mä oon ollut aina huono loppukirissä. Phuuh.

Se keskiraskauden siivousintoilukaan ei pitkään kestänyt. Pitäisiköhän peilistä välillä pyyhkiä pölyt?

Voi kukka

0

Matilla alkoi tänään työt. Se on tietysti mukavaa, mutta vaatii taas hieman totuttelua. Ainokin on ollut hieman ihmeissään, kun aamulla makuuhuoneessa peiton alta ei pilkistäkään varpaat, joita saa kiusallaan vähän kutitella. Minun seurani ei selkeästi ole riittänyt, sillä Aino on tänään purkanut liinavaatekaapin ja sotkenut puolet lakanoista appelsiinimehuun, pukenut eteisen vaatelokerikosta päällensä kaiken mahdollisen, hukannut neuvolakortin ja yrittänyt repiä seinällä olevan isänpäiväkortin.

Hän osasi myös kertoa mielipiteensä siitä, että isi on taas töissä:

Aino: Äitiiiii
Minä: Ainoooo
Aino: Isi?
Minä: Isi on töissä.
Aino: Kakka!
Minä: Ai mitä?
Aino: Kukka.. Hi-itsi.

Niinpä, sitä mäkin just mietin.

Hemmetin kuume!

0

Voi kökkö tätä viikkoa. Maanantaina ajattelin Ainon syöneen ärrinmurrin-keksejä: lautaset ja ruoka lentelivät, mikään ei sujunut, uni ei tullut millään konsteilla, vain syli kelpasi, tai eipä sittenkään. Jossakin vaiheessa tajusin viimein, että lasittunein silmin sylissäni venkoileva tyyppi on ihan tulikuuma. Aino on ollut elämänsä aikana kolme kertaa sairaana ja silti mä ajattelin, että taas. Vastahan se kuukausi sitten sairasti. Ja sitä ennen vuonna 2012.

Mä olen ehkä maailman surkein kotitohtori. Kuumemittari näytti aamuöisin melkein 40 astetta, mutta pikkupotilas oli urhea ja rauhallinen, joskin hieman pökkyräinen. Mä itkeä tihrustin ja hoin ääneen (itselleni), että ei tässä nyt mitään hätää. Kuumetta vaan. Kyllä se suppo auttaa kohta, köllötellään nyt tässä ihan rauhassa vaan. Mut hitto pitäisiköhän mun silti vielä varmistaa äidiltä, onko tämä korkea kuume nyt varmasti normaalia?

Aino halusi mitata kuumeen Peppi-nukeltakin. Yöllä hän halusi tietää tarkkaan, mitä mummo, pappa, Jussi-eno, isi, Topi-koira tai nukke tekee. ”Kaikki nukkuu, yritä sinäkin kulta nukkua, niin aamulla on jo parempi olo”, mä vastasin. Aino otti mua kädestä kiinni, katsoi silmiin ja sanoi: ”rakas”. Sen jälkeen en enää tihrustanut itkua, vaan kastelin lapseni kyynelillä.

Maanantain ja perjantain väliin on mahtunut aika monta suppoa, pillimehuja, tunneittain Känniinejä, kirjoja ja hassuja asuja. Ikkunoissa lisää tahmaisia jälkiä. Autoja, koiria ja auringonpaistetta kolmannesta kerroksesta ihailtuna. Nolla tuntia ulkona. Öisin hikinen napero kainalossa pyörimässä. Väsymystä ja kyyneleitä.

Just nyt mä odotan, että päiväunilla koisaava Aino heräisi. Unien jälkeen on vuorossa mummola, haravointi, Kärppä-peli ja Topi-koira. Siis hurraa: kuume selätetty! Olihan tätä jo jumalauta odotettukin. Mun pää ei ehtinytkään hajota neljän seinän sisälle.

Kerroin Ainolle, että kun hilloja syö tarpeeksi, niin kuume kukistuu. Seuraavana päivänä kuume hellitti. Superfoodia! 

 

Äiti on nyt lomalla

0

Neuvolasta saadussa raskaustodistuksessa minun ammattina lukee äiti. Onkohan äitiys yksityisyrittäjyyttä vai ollaanko tässä nyt sitten palkollisia ja onko mun pomo siis Aino? Pääseekö tästä ammatista muka joskus eläkkeelle? Työajat ovat ainakin aika armottomat, eikä sairaslomia ole paljon näkynyt. Vaikka tämä yllättäen onkin ollut aika ihmeellisen ihana ammatti, niin en voi sanoa nauttivani tästä ammatistani joka hetki täysin siemauksin. Joskus vituttaa todella kovaa herätä kesken makoisampien unien ja aika usein tuntuu siltä, että osa työpaikkani henkilöistä sabotoi tahallaan kaiken, minkä minä olen juuri saanut valmiiksi.

Tässä ammatissa täytyy itse luetella päivän päätteeksi suorittamansa työtehtävät, sillä muuten ne saattavat jäädä huomaamatta. Heräsin puoli kahdeksalta. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, tyhjensin astianpesukoneen ja vaihdoin lakanat. Tein yhden lämpimän ruuan ja löysin kaapista homehtuneen leivän. Muistin ostaa kaupasta juustoa. Luin saman kirjan vähintään kymmenen kertaa. Onnistuin saamaan rimpuilevan lapsen pois leikkipuistosta lahjomalla hänet rusinoilla. Iltapala, hampaiden harjaus ja nukkumaan meno meni jotenkin ihmeellisen sujuvasti eiliseen verrattuna, jos ei oteta huomioon matolle kaatunutta jogurttipurkkia. Jätän huomiselle imuroimisen ja voisikohan Matti laittaa Breaking Badin pyörimään, koska mä en jaksa enää nousta tästä sohvalta?

Joku sanoi joskus, että vanhemmuus tekee ihmisestä epäitsekkään. Ihan totta. Mutta koska on pääsiäinen, mä olen ottanut vähän lomaa epäitsekkyydestä ja lyönyt ihan ranttaliksi. Nukuin puoli yhteentoista (koska Ainokin). Söin isoimman kaupasta löytyneen suklaapupun ja annoin Ainolle vain miniversion (koska Aino on vasta 1,5-vuotias ja mä jo 22,5-vuotias). Väritin Ainon värityskirjasta varkain sen kaikista ihanimman perhoskuvan ja kehotin Ainoa värittämään tylsän etanan (koska Aino ei kuitenkaan osaa niin hyvin kuin minä). Kävin viettämässä tyttöjeniltaa, mutta livahdin kotiin ennen shotteja ja noloja yhteiskuvia. En ole todellakaan jaksanut siivota tai pestä pyykkiä. Matti on hoitanut ruuanlaiton ja mä olen auttanut leikkaamalla fetakuutioita ja hoputtamalla nälkäisenä sohvalta.

Onneksi palkka kolahtaa tilille, vaikka välillä löysäilen. Aino virnistää, Matti nauraa ja mä hymyilisin, jos en olisi syönyt liikaa suklaata. Epäitsekkyydessä on se hyvä puoli, ettei ole ainakaan itse se, jolle tulee paha olo rusinoista tai suklaasta. Ylihuomenna lomailu loppuu. Mä väritän vielä ainakin yhden ihanan kuvan ja yritän unohtaa, ettei mulla ole enää yhtään puhdasta t-paitaa, joka mahtuisi päälle.

Mutta ammattina äitiys. Tähänkö on nyt tultu? Huh huh, mä sanon.

Voi elämän kevät!

0

Sitä vaan, että aurinko, asvaltti, kevätkengät, välikausihaalari, sima, pajunkissat, narsissit. Koirankakka haisee, hiekka pöllyää, ulkona tulee kuuma. Tekee mieli suunnitella parvekkeen sisustusta ja googlettaa ohjeita chilin kasvatukseen. Radiossa soi biisit, jotka vielä joskus tulevaisuudessa muistuttavat kesästä 2014. Takatalvea uhmaten pakkasimme varastoon kaikki toppavaatteet, mutta villasukista en luopunut. Ajattelen ääneen aika monta kertaa päivässä: Onko meidän ikkunat olleet koko talven noin likaiset? Miten yhdeksältä illalla voi olla valoisaa? Ja mitä hemmettiä mä tein koko talven?

Niin ja tiedoksi, että jos jogurtin parasta ennen -päiväys on toukokuussa, voidaan sanoa virallisesti: kesä on lähellä.