Kolme vuotta sitten

0

Kolme vuotta sitten minulla ja Matilla oli keskustelu. Keskustelun lopuksi tultiin siihen tulokseen, että toisen kanssa on aika hyvä olla yhdessä. Sen keskustelun jälkeen elämä on muuttunut melkoisesti.

Kolme vuotta sitten eteisessä muovipussit pursusivat tyhjiä tölkkejä ja pulloja, nyt roskakori täyttyy vaipoista. Silloin Keltaisen Aitan terassilla soitti ilta-auringon paistaessa Oublues, nyt mä näpytän Googleen hakusanaksi baby blues. Silloin mä kannoin taksikuskin kanssa Matin taksista terassille nukkumaan, nyt kanniskelen vastasyntynyttä tuhisijaa ympäri kämppää. Silloin valvottiin aamuyhdeksään sängyssä henkeviä jutellen, nyt siihen aikaan käydään kaksivuotiaan kanssa keskustelua siitä, syödäänkö aamupalalla jukraa vai puuroa.

Silloin oli vain me kaksi, kesä, kaverit ja pussikaljat, kaikki tässä ja nyt. Nyt on lapset, riemunkirjava suku, yhteinen tulevaisuus. Edelleen haaveillaan, pussaillaan ja mietitään, että mitä helvettiä täällä tapahtuu. Ja okei – välillä myös pussikaljoitellaan, riehutaan baareissa ja hengataan kavereiden kanssa yömyöhään. Tai siis heti kun tämä vauvakupla tästä puhkeaa.

Kolmessa vuodessa mukaan on hypännyt melkein kaksivuotias, jonka lempiartisteja ovat Tono Slono ja Erä-Koira ja joka haluaa kuunnella lokatii ja ammat riijaa-biisejä monta kertaa päivässä. Mukana hengailee myös vastasyntynyt, joka tällä hetkellä vain syö, nukkuu ja katsoo meitä sillä ilmeellä, että ihan vähän epäilyttää tämä maailma.

Ja ainakin yksi, se kaikista tärkein asia, on pysynyt ennallaan: toisen kanssa on vieläkin aika hyvä olla yhdessä. Ja hauskaa, kaaoksenkin keskellä.

Kotona

0

Pehmeät lakanat sykkyrällä sängyssä, tyynyssä tutun shampoon tuoksu. Sohvalla kaakaotahroja, keittiön ikkunassa tahmainen kädenjälki. Roskikseen on jäänyt vanha pitsalaatikko, jääkaapissa pilaantunutta maitoa ja viilis. Makuuhuoneen nurkassa nököttää kehto, jossa on pienen pieni tyyny ja vaaleanpunainen pupu. Lastenhuoneen seinällä värikkäitä taideteoksia ja juliste, jossa on tuhat pikkukalaa ja delfiini. Mä oon kotona. 

En osaa sanoin kuvailla, miltä tuntuu vaihtaa sairaalakaavusta ikiomiin vaatteisiin ja päästä vauvan kanssa kotiin. Sain taas aika nopeasti tarpeekseni vaaleansinisistä lakanoista ja muovipussein vuoratuista tyynyistä. Sairaalasängyt, sermit, laitosruoka ja tuntemattomat ihmiset eivät saa oloa kovinkaan kodikkaaksi. Oma koti voittaa kolmen hengen täyteen ahdatun sairaalahuoneen sata-nolla.

Silti kamalinta oli ikävä. Minulla oli niin kamala ikävä Ainoa ja Mattia, että kurkkua kuristi ihan joka hetki. Iltapuhelun jälkeen itketti ja aamulla laskin minuutteja siihen, että Matti tulisi taas sairaalaan katsomaan meitä. Kolmekin päivää tuntui ikuisuudelta.

Mutta nyt on koti ja rakkaat. Viikonlopun aikana on maksettu kovaan tahtiin hellyysvelkoja, Aino on hoitanut nätisti omaa ”pikkusikkoaan” ja mä olen miettinyt ääneen aika moneen kertaan: ”On niin ihanaa olla kotona!” Matti on ollut korvaamaton. Tämän kaaoksen ja onnen keskellä katsomme toisiamme usein ja huokaisemme yhteen ääneen. Välillä kauhistuksesta, välillä ihastuksesta.

Yhtäkkiä täällä asuukin kolmen sijasta neljä. Aika pakahduttavan ihmeellisen ihanaa.

Mun perhe. <3

Kaksi kierrosta auringon ympäri

0

14.7.2012

14.7.2014

”Maapallo vuodessa auringon kiertää
Itsensä päivässä, kaikki sen tietää
Linnunradan kosminen karuselli
kiertää, kiertää
kierroksen uudelleen
Uudelleen, uudelleen, uudelleen

Tyttö ja poika ne tanssissa pyörii
Kohta jo lapsonen jaloissa hyörii
Lapsi se varttuu
Elämä se pyörii, pyörii
kierroksen uudelleen
Uudelleen, uudelleen, uudelleen”

Jätkäjätkät – Kosminen karuselli

Tämä on kesä

0

Heinäkuussa on ollut ihan oikea kesä. On saanut lotrata aurinkorasvalla, vilvoittautua uima-altaassa ja nukkua ilman vaatteita. Aurinko on tehnyt hiuksiin raitoja ja naamaan pisamia. Nurmikolla voi tallustaa paljain varpain, rannalla hiekka tuntuu jalkojen alla melkein polttavan kuumalta.

Yhtenä aamuna itkin neuvolan jälkeen raivoissani, kiukuttelin jokaiselle vastaantulevalle ja lopulta kyllästyin äksyilyyn ja nukahdin sohvalle. Illalla ruokimme pihan siiliä ja Matti nimesi tyypin Simoksi. Toisena päivänä ostatin äidillä kaupan suurimman puhallettavan uima-altaan ja vasta vettä kantaessa tajusin, että 2000 litran allas on sittenkin aika suuri kymmenen litran ämpäreillä täytettäväksi. Noiden päivien lisäksi on ollut päiviä, jolloin on itkettänyt, naurattanut, huvittanut ja vituttanut. Välillä kaikkea samaan aikaan.

Tänään vain loikoiltiin parvekkeella ja kuljailtiin pitkin Nallikarin rantaa. Mä söin pehmiksen ennätysajassa, mutta onnistuin silti tahmaamaan käteni sulaneeseen jäätelöön. Illalla saunan jälkeen istuin pyyhkeeseen kääriytyneenä parvekkeella, katselin pääskysten lentoa ja nautin lämpimästä kesäillasta. Nyt nökötän keittiönpöydän ääressä, juon kylmää kokista ja yritän selittää Matille, miksi syötyjen herneenpalkojen kasa kasvaa niin hurjaa vauhtia. Kuuntelen Terhi Kokkosta, joka laulaa kesästä ja hölmöstä rakkaudesta. Mun hölmö rakkaus katsoo just nyt leffaa sohvalla ja syö juustosämpylää ja mä juovun siitä rakkaudesta vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin.

Kuu möllöttää taivaalla. Ulkona tuoksuu kesä. Lintu laulaa jossain kaukana. Tämä on ehkä yksi elämäni ihanimmista päivistä. Ei siksi, että olisi tapahtunut mitään erikoista, vaan siksi, ettei tapahtunut – ja silti olin maailman onnellisin.