Syksy on nyt

2

Seitsemän kukkaa tyynyn alla, hiiltyneet soijamakkarat, jäätelön tahrimat shortsit, kadonneet aurinkolasit. Tyhjiä viinipulloja ja mutaiset kengät festareiden jälkeen. Rusketus, pisamat, vaaleat raidat pörröisissä hiuksissa. Aamuyöllä naurua, halauksia, humalassa liioiteltuja kohteliaisuuksia ja lupauksia. Rannassa räpiköiviä lapsia, jäätelötuutteja, liian myöhään syötyjä iltapaloja. Aurinkorasvaa sohvassa, lattiassa, säkkituolissa, pakastimen kahvassa ja kirjassa, joka sai monta kertaa itkemään mutta ei kertaakaan nauramaan.

Olivat, menivät.

Pitkät villasukat, uusi räsymatto oven edessä, päivällä valkoinen ja illalla vaaleanpunainen taivas. Leikkipuiston puissa omenoita, hiekkaa lapasissa, kengissä, tuulihousujen taskuissa. Keittiön seinällä ruokalista, jossa torstain kohdalla lukee: paskaa ja potunkuoria. Pimeä hautausmaa ja katuvalot, jotka hohkaavat keltaista valoa.

Sormenpäitä kipristelee. Ilman pipoa on kylmä, pipo päässä tulee hiki. Iltakävelyllä pysähdyn joen rantaan, katson taivaalle, juoksen portaita ylös ja alas ja vielä hetken, koska nappikuulokkeista alkaa soida just oikea biisi. Kun pääsen kotiin, napsautan valon, toisen, kolmannen ja neljännenkin, haluan valkoiset seinät piiloon ja kirjahyllyn päälle kukkia.

Televisiossa on rakastuneita, viisaita, inspiroivia ja vähän hölmöjä ihmisiä. Sohvalla kaksi väsynyttä, täynnä haaveita, pelkoja, toiveita.

Tulivat, olevat.

Tyhjä paperi. Tyhjä pää. Tyhjyys.

Syksy.

Ja just tänä syksynä mä opettelen rakentamaan, korjaamaan. Uutta, ehkä parempaa tai ainakin erilaista. Vanhaa tukevammaksi, ehyemmäksi. Se tuntuu jännittävältä, mutta oudon seesteiseltä. Olen pysähtynyt. En ole varma mistään. En uskalla luvata mitään.

Maanantaina istahdin odotushuoneen tuoliin, valkoisen lehtisen kannessa luki: all you need is love. Siihen on nyt luotettava.