Kello 09:51 pinnasängystä alkaa kuulua huutelua. Mä nappaan ipanan kainaloon ja ryömin mahdollisimman nopeasti takaisin lämpimän peiton alle. Kuunnellaan yhdessä Boom Kahia, Aino laulaa: ”kuukka, kuukka”. Kun vihdoin saan itseni sängystä ylös, on aamupesujen aika, eli lavuaarissa läträämistä, lelujen tiputtelua pottaan, hammasharjan järsimistä ja vessapaperin levittämistä ympäri kämppää. Sitten Ainolle puuroa ja minulle kaakaota.

Aamupalan jälkeen täytyy leikkiä. Aino hakee Soivan laulukirjan – jee, mä pääsen laulamaan! Yritän laulaa Pientä nokipoikaa, Rati-riti-rallaa ja Elefanttimarssia, mutta se on aika haastavaa, koska Ainon mielestä on paljon hauskempaa painaa pause-nappulaa kuin kuunnella äidin lurituksia. Jossakin vaiheessa Aino kyllästyy ja hakee toisen kirjan, mä sen sijaan laulan innoissani vielä muutaman laulun. ”Ooh, tämä on mun lempikirja!”, sanon Ainolle. Lukemisen jälkeen tanssitaan, kytätään ikkunasta naapureiden liikkeitä, heitellään palikoita seinille ja rakennetaan torneja. Syödään välipalaa ja mä vilkuilen kelloa, koska päiväuniaika.

Hieman ennen kahtatoista Aino nukahtaa päiväunille. Se tarkoittaa sitä, että minä saan lukea rauhassa uutiset ja uudet blogipostaukset. Kuuntelen musiikkia, juon kokista ja katson koulujuttuja – kasvatussosiologia vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Keskustelen kasvatuspsykologian -kurssin keskustelualueella siitä, saako poika leikkiä nukeilla, pitääkö lapsen kuolemaa käsittelevät leikit kieltää ja saako poika olla prinsessa? (Vastaus: SAA, ei, SAA). Juttelen isoveljeni kanssa hänen tulevasta kirjastaan, mietin uskonnollisuutta ja suunnittelen viikonloppua. Tyhjennän astianpesukoneen ja laitan koneellisen pyykkiä peseytymään.

Aino herää kahden jälkeen. Ensiksi pussaillaan ja halitaan – ensin pusu, sitten hali, toistetaan kaksikymmentäviisi kertaa. Sitten syödään eilisiä lihapullia ja nauretaan Topille. Mä tyhjennän jääkaapin, koska uuden jääkaapin on tarkoitus tulla kolmelta. Aino hoitaa vauvanukkeaan, mä järjestelen tavaroita. Kolmelta Matti tulee töistä, Aino on silminnähden onnellinen ja kikattelee isin jutuille. Kohta tulee miehet, jotka vievät rikkoutuneen jääkaapin mukanaan ja tuovat uuden tilalle. Me lastataan uusi jääkaappi täyteen limua ja mietitään, että ehkä pitäisi käydä kaupassa ostamassa oikeaakin ruokaa. Sen jälkeen lähdemme Ainon kanssa ystäväni ja hänen poikansa luokse kylään (eli halimaan ja pussailemaan lisää).

Kun viimein päästään kotiin, on kello seitsemän. Aino syö, jonka jälkeen lojutaan koko perhe sängyssä. Väsyttää! Aino pomppii, riehuu ja syöksyy vuoroin minun tai Matin, vuoroin Topin päälle. Jossakin vaiheessa Ainoa alkaa sapettaa ihan kaikki, joten on iltapalan aika. Koska kaappiin ei ole mystisesti ilmestynyt ruokaa, Matti hakee meille pitsat. Aino syö jogurtin ja nukahtaa 20:15, jolloin mä lähden käyttämään Topin iltakävelyllä. Sen jälkeen heittäydyn sohvalle syömään pitsaa, facebookaamaan ja tuijottamaan telkkaria.

Käydään saunassa ja katsotaan Poliiseja. Väsyttää niin paljon, että puolet jutuista menee kokonaan ohi. Kymmenen jälkeen kömmin Matin kainaloon, Matti nukahtaa saman tien. Mun tarkoituksena on lukea vielä ennen nukkumaanmenoa, mutta en millään jaksa. Onneksi huomenna on perjantai. Ennen puolta yhtätoista olen jo unessa. Zzzz.