Tänään mun päivä meni näin:

Aino heräsi paljon aikaisemmin kuin tavallisesti, yö oli mennyt ihan päin mäntyä. Rättiväsyneenä vääntäydyin sängystä ylös, päätä särki ja kurkkua viilsi. Aino repi kaapeista jokaisen muovisen asian ulos ja levitti lastenhuoneen lelut olohuoneeseen. Kaapissa ei ollut edes maitoa aamukaakaoon. Lempikävelyreitilläni lähes kaikki puut olivat jo tiputtaneet kaikki lehtensä. Kävimme kaupassa pahimpaan ruuhka-aikaan ja kassalla loppusumma oli paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Aino alkoi huutamaan väsymysitkuaan kuudelta, eikä mikään auttanut (paitsi lopulta pelastus – suihku!). Mä en saanut edelleenkään tehtyä rästiin jääneitä koulujuttuja.

Tai sitten näin: 

Aurinko paistoi, heräsin aikaisin ja ennen kahtatoista olin jo ehtinyt käydä kävelyllä, siivota ja valmistaa kaalilaatikon. Aino kikatti innoissaan leikkiessään keittiössä ja toisti ylpeänä sanaa ”kirja” tuodessaan kaikki kirjat yksitellen olohuoneeseen luettavaksi. Kaupassa hullaannuin ja ostin aika paljon kaikkea hyvää, koska viikonloppu. Aino laittoi nukkumaan jo ennen yhdeksää. Kävin saunassa, tein herkullista pitsaa, löhösin sohvalla ja innostuin jälleen Jukka Pojasta. Tajusin, että viikon päästä PMMP ja kahden viikon päästä rakkaat Helsingissä.

Nyt fiilis on alemman tekstin kaltainen, aamulla kaikki tuntui aika toivottomalta. Nyt on pakko laittaa nukkumaan, jos huomennakin tulee karjuva herätys yhtä aikaisin kuin tänään. Sitä ennen vielä ainakin yhdesti Jukka Poika ja Tuhlari!

Onneksi kauniista lehdistä on hyötyä maahan tippuessaankin – saa lapsesta värikkäitä syksykuvia!