Tiistai – yksi aivan tavallinen päivä lapsiperheen arjessa. Silloin herään aikaisin, koska vauvaa itkettää. Silloin maa on kuurassa ja päälläni on liian vähän vaatetta. Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä. Ystävä tulee kylään, mutta vierailun aikana en ehdi sanoa yhtäkään lausetta loppuun, koska lapset ja väsymys ja kamala häslinki. Otan yhteyden kauas Australiaan, jossa toinen ystävä joutuu katsomaan videokuvasta enimmäkseen kattoa tai lattiaa, koska lapsi vetää koiraa hännästä tai koska pannukakku on unohtunut uuniin liian pitkäksi aikaa.

Tiistaina puhun koko päivän väsymyksestä ja lopulta nukahdan Pikku Kakkosen ääreen. Teen makaronilaatikkoa samalla kun lapsi pyörii nakuna ympäri keittiötä ja huutaa: ”Kylpyyn! Kylpyyn!” Vauva juttelee innoissaan leikkimaton kirahville ensimmäistä kertaa elämässään, mutta muistaa nopeasti, että oikea paikka hengailulle olikin syli. Tiistaina saunon tyttäreni kanssa – syödään iltapalaksi pannukakkua ja vaniljavaahtoa, koska jääkaapin vadelmahillotilanne on päässyt repsahtamaan miinuksen puolelle.

Tiistai-iltana vauva vetää mystisen huutokonsertin juuri silloin, kun isosiskon pitäisi lähteä moikkaamaan nukkumattia. Tunnin päästä vauva rauhoittuu ja muistan taas, ettei hiljaisuutta saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.

Nyt kyhnötän untuvapeittoon kääriytyneenä tietokoneen ääressä ja näpytän, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Edelleen päällä on liian vähän vaatetta ja yhä edelleen väsyttää, mutta kohta tiistai loppuu ja tulee keskiviikko, joka onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Mun tiistai on kiteytettynä tässä kuvassa.