Voi hitsi ja itku. Tänään on ollut jotenkin aika kurja fiilis. Aurinko paistoi ja käytiin Matin kanssa kahdestaan kalallakin, mutta silti mieli on apea. Surkeutta on aiheuttanut stressi juuri niistä asioista, joita lapsena ei edes osannut ajatella: rahasta, töistä, koulutuksesta. Purskahdin itkuun, kun Matin äiti tuli lohduttamaan, että ”kaikki kyllä järjestyy.” Nolotti, vaikka ei pitäisi. Ei tekisi edes mieli kirjoittaa mistään murheista, mutta eivät ne häviä vaikenemalla. Ilo kasvaa, kun sen jakaa. Murheet taas pienevät, kun niistä puhuu.

Yölläkin näin painajaisia. Olen jotenkin tosi kova uneksimaan silloin, kun on tapahtumassa jotain uutta. Unessa oli myrsky ja ukkonen, yritin suojautua salamoilta. Herätessä minulla oli kuitenkin todella hyvä ja levännyt olo. Koska olen hieman kaheli, halusin tietää mitä ukkonen merkitsee unessa. Jonkin tulkinnan mukaan on tulossa suuri vaara, toinen tulkinta taas uskoo muutoksien tulevan, kolmannessa sanottiin luvassa olevan seesteistä aikaa. En halua uskoa tulevaa vaaraa, joten käännyn muutoksien ja seesteisen ajan puoleen. Tai oikeasti, ehkä pitäisi vain ajatella, että olin yliväsynyt tai että superkuu teki tepposet.

Onneksi nyt on jo hieman parempi mieli. Tänään tulin iloiseksi Facebookin yhteisöistä, joissa annetaan tavaroita ilman minkäänlaista vastapalvelusta. En edes itse ole hakenut sieltä mitään, kunhan fiilistelen sitä, että on olemassa vielä pyyteetön antamisen ilo. Mä mietin jo kuumeisesti, mitä tavaroita voisin jakaa eteenpäin niitä tarvitseville. Aina on joku, jolle toisen roska voi olla suuri aarre.

Nyt mä haen ruisleipää, oltermannia ja maitoa. Sen jälkeen laitan silmät kiinni ja huomenna herään taas paljon parempaan päivään. Huomiseksikin on luvattu aurinkoa.