Mä en muista Ainon ensimmäisistä kuukausista juuri mitään. On hataria muistikuvia ristiäisistä, joulusta ja uudesta vuodesta, mutta niidenkään muistojen todenperäisyydestä en ole ollenkaan varma. Sanotaanko vaikka niin, että aika harmaata oli. Sumuista ja harmaata. Puolen vuoden hujakoilla elämä alkoi saada hieman väriäkin pintaan, vuoden kohdalla oli jo hyvin kirkasta.

Joten tulevaisuuden Anna, tästä postauksesta voit tarkistaa, minkälaista elämä oli toisen pienokaisen ensimmäisinä kuukausina. Ei tarvitse voivotella, täällä on nimittäin ihan kaikki värit sysimustasta kirkkaan keltaiseen. Ja tylsyys, sitä sanaa en enää edes muista.

Syksy on tullut. On oransseja ja keltaisia lehtiä, sekä ilta-auringon laskiessa taivas, joka hehkuu kauniin punertavan sävyisenä verhojen välistä. Tällä hetkellä parasta on ruisleipä, jonka päällä on juustoa, tomaattia ja mustapippuria. Iloitsen keittiön uudesta sinivalkoisesta räsymatosta, jonka sain äidiltäni. Mieluiten kuuntelisin täydellistä hiljaisuutta tai vaikka lehtien havinaa, mutta Puppa J:n uusi Lasitimanttei-biisi saa myös hymyn korviin asti. Iltaisin katson televisiosta Iholla-sarjaa – suosikkini on Patrick, jonka kaapit ovat aivan yhtä sekaisin kuin meilläkin.

Välillä itkettää, kun Matti ei ymmärrä, missä paikassa cd-levyjen olisi parasta olla. Välillä itkettää, kun Aino osaa heittää niin hienosti frisbeetä. Välillä itkettää, kun Matti lähtee Ainon kanssa puistoon ja minä saan olla hetken vauvan kanssa kaksin tai vaikka nukkua päiväunet. Välillä itkettää, koska itkettää.

Yritän järjestellä ristiäisiä, jotka ovat ensi lauantaina: olen suunnitellut, minkä värisiä servettejä pöytään laitetaan ja mitä ruokaa vieraille tarjotaan. Parin viikon päästä täytän kaksikymmentäkolme, mutta en ehkä jaksa juhlia. Odotan marraskuuta, jolloin menemme Matin kanssa viikonlopuksi rakkauslomalle ihan kahdestaan.

Vauva on ihana. Hän osaa jo jokeltaa ja jammailla, kun kuuntelemme musiikkia. Olemme kumpikin sitä mieltä, että kantoliina on maailman paras keksintö. Aino on ihana isosisko, joka jaksaa aina lohduttaa, kun pikkusiskolla tulee surku. Aino osaa myös hienosti laskea, montako varvasta pikkusiskolla on: ”yksi, kaksi, kolme, KUUSI!

Värikästä, sitä elämä juuri nyt on. Tai kultaa ja helmii, kuten Puppa J laulaa.

Meil on musiikkii, meil on ystävii
Tänään ei olla kipeit eikä köyhii
On vanhoi vinyylei, Billie Holiday
Levyn rahinaa, lapset nukahtaa

Sä katsot meitä ja hymyilet
Enempää sä tältä elämältä kaipaa et

Lasitimanttei sun kaulalla
Auringonkultaa hiuksissa
Onnee ei saa rahalla
Eikä aitoa kauneutta