Mun koti on täällä

3

Kohta viisi kuukautta olemme syöneet aamiaisen kodissa, jonka parvekkeelta näkyy vanha vesitorni. Täällä arki on mukavaa. Makaamme sohvalla isossa kasassa toistemme päällä, katsomme Pikku Kakkosta, Heinähattua ja Vilttitossua tai Noin viikon uutisia. Isolla mustalla matolla voi tanssia Kaija Koota, Ruger Haueria, Hank Soloa tai pokemonbiisiä. Aina välillä joku meistä vetää raivarit, vaihtaa ovet paukkuen huonetta ja tulee hetken kuluttua takaisin muiden luo kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Joka ilta luemme lastenhuoneessa saman kirjan, jonka kuvista Aino haluaa etsiä liftarin ja eläinlääkärin, Helmi suden ja kasvihuoneen ja minä tryffelit ja sipulit. Matti imuroi hiekkaa eteisestä, kuivuneita makarooneja keittiön pöydän alta, leivänmurusia sohvalta. Kun lattialta on noukittu nukenvaatteet, legot, pehmoketut ja irronneet kirjan sivut, minä menen saunaan, neulon säärystimiä, tuijotan näyttöä, juon kaakaota sängyssä. Pimeässä olohuoneen lattialle heijastuu kuu.

Keittiön tasot täyttyvät käytetyistä teepusseista, satsuman kuorista, puoliksi syödyistä ruisleivistä ja kuivuneista kurkkuviipaleista. Keittiön ja olohuoneen välissä roikkuu elokuussa Ainon syntymäpäiville ripustettu kultainen viiri, makuuhuoneessa seinään nojaa ripustamista odottava taulu Valtavaarasta. Isossa parisängyssä nukkuu keskiyöllä kaksi nätisti vierekkäin, mutta aamuisin neljä ihmistä sikin sokin, miten milloinkin sattuu mahtumaan.

Tämä paikka tuntuu kodilta jotenkin enemmän kuin mikään muu paikka pitkään aikaan. Sen tekee seinien sisäpuolella olevien asioiden lisäksi seiniä ympäröivät asiat. Kotiovelta on sata metriä lähikauppaan, jossa heti kassalta huikataan iloiset tervehdykset. Pihalla lapset potkivat palloa ja leikkivät taskulampuilla. Parkkihallin sivussa junanraiteita kolisee vihreävalkoinen juna, jonka kyljessä on Myyrä. Naapurin pappa pysähtyy kehumaan, miten kauniit silmät minulla ja tyttärilläni on.

Aina välillä köpöttelemme neljästään vankilan, puiston ja kerrostalojen ohi keskustaan, jossa menemme hampurilaisille, kirjakauppaan tai ostamaan lisää teetä ja askarteluvälineitä. Kävelymatkan päässä on elokuvateatteri, uimahalli, lempibaari, kauppakeskus ja kaupungin suurin leikkipuisto.

Yksin tehty iltalenkki kulkee joen vierustaa. Pimeän talvi-illan valot heijastuvat joesta, lumi narskuu kenkien alla. Kerrostalon pihaa ympäröi puut ja pensaat, vieressä on vanha kasarmialue ja sen suuret puutalot. Kun palaan kävelyltä, käytävässä tuoksuu kotiruoka.

Minä mietin toukokuussa, kannattaako tällaisesta maksaa enemmän vuokraa ja voiko lapsiperhe tuntea olonsa kotoisaksi näin lähellä kaupungin keskustaa?

Kannattaa. Voi.

Ei mikään muu paikka voisi olla juuri nyt enempää koti.

Viikonlopun siivousvinkki

0

Paras siivousvinkkini ikinä: kutsu äiti tai anoppi kylään. Laiskuus väistyy sen siliän tien, kun puhelimeen pärähtää viesti, jossa lukee: ”Lähdetään nyt tulemaan”. 

Työnsin toisen lapseni parvekkeelle nukkumaan ja annoin toiselle rätin sekä suihkepullon. Juoksin paniikissa ympäri kämppää heitellen tieltäni leluja, pyykkejä, palapelejä ja kirjoja. Tunnin päästä lykkäsin imurin takaisin kaappiin ja rojahdin sohvalle.

Pienenä sain huoneeni siivouksen jälkeen lauantaipussin tai kymmenen markkaa. Nykyään äiti tuo säkillisen kirpparilta lapsenlapsilleen ostamiaan vaatteita, anoppi taas kukkia tai pakastimen täyteen sieniä. Tänään sain itse röhnöttää sohvalla, kun mummo ja pappa heittelivät palloa ja joivat mielikuvitusteetä lastenhuoneessa.

Suosittelen!

Siivosin talven pois kesän tieltä

0

Vein Ainon perjantaina mummolaan yökylään, jotta saisin hieman omaa aikaa. En lähtenyt keikalle tai terassille nauttimaan ensimmäisestä oikeasti lämpimästä päivästä, vaan siivosin. Siivosin kuin hullu. Pesin ja puunasin, heitin pyykinpesukoneeseen suurin piirtein kaiken, mikä edes etäisesti muistutti pestävää materiaalia. Jynssäsin joka nurkan ja kirosin, miten helvetissä sohvan takana voi olla maitoa tai lampussa appelsiinimehua. Erityisellä raivolla pesin vessan, josta yhä edelleen tulee karmeat raskauspahoinvointifiilikset – montakohan kertaa mietin tammikuussa, että sekin koppi pitäisi jynssätä lattiasta kattoon ja montakohan kertaa tuo ajatus sai voimaan minut vielä huonommin? Kevätsiivouksen aikana löysin passin, ehkä kahdeksan pikkulusikkaa, vanhoja laskuja, rypistyneen valokuvan, unohdettuja koruja ja kuivuneen mandariinin. Heitin roskiin kasan joulukoristeita ja pakkasin talvivaatteet sinne minne ne kuuluvatkin – varastoon nimittäin.

Aamulla tuntui siltä kuin olisi juossut maratonin. Joka paikkaa kolotti, päätä juili ja selkää jomotti, mutta se ei haitannut, koska koti loisti kerrankin puhtauttaan. Pesin raskaan talven pois nurkista pyörimästä, jotta ihana kesä ja kesän jäljet pääsevät valloittamaan kotimme. Alku on ainakin lupaava: aurinkorasvasta tulleita tahmaisia kädenjälkiä, tennareista tippunutta hiekkaa, omenamehua parvekkeen lattialla. Mekkopyykkiä, sinne tänne jätettyjä jäätelötikkuja ja likaisia jalkapohjia.

Talvelle voisin näyttää keskaria. Kesälle haluaisin antaa suukon. Olen odottanut tätä aika paljon. Hikeä, rusketusta ja kesäbiisejä. Sitä, kun lakanoissa on hiekkaa ja se vain naurattaa, koska ulkona on lämmin kesätuuli ja seuraavan päivän sääennusteessa lukee kaksikymmentäviisi, eikä se todellakaan ole pakkasta.

Tekisi mieli huokaista.

Kesän sotkuja. Ei haittaa!

Otsikko, jossa hehkutetaan valmista kotia

0

Mitäköhän mä kertoisin meidän IKEA-reissusta? Pahvilaatikoiden ja kuitin loppulukeman perusteella tyhjennettiin koko kauppa, vaikka kaikki oli muka niin tarpeellista. En ole sanonut kuin ehkä seitsemän kertaa, että ”no okei, ei me tätä ehkä niiin paljoo ois tarvittu, mut ei tää kyl ees paljoo maksanu!”. 

Kaikki varmaankin tietävät mitä käy kun yhdistää Ikean ja miehen. Tälläkin kertaa kuului aika paljon kirosanoja, huokauksia ja tuhahduksia. Matti sen sijaan puikkelehti hyllyjen välissä kuin kala vedessä ja suunnisti paljon luontevammin kuin minä. Kun ensimmäistä kertaa mentiin Ikeaan, mä istuin matto-osastolla ja toistin aika monta kertaa, että ”joko voitais lähtä”, kun Matti vielä mietti mikä matto sopisi parhaiten eteiseen. Tästä tapahtumasta on kohta pari vuotta ja tilanne on hieman tasoittunut: mä olen enemmän innoissaan kuin ennen ja Matti ehkä hitusen vähemmän innoissaan. Kumpikaan ei kiroile, paitsi kassalla.

Nyt meillä on ruokapöytä ja Ainonkin huoneessa jätesäkkien tilalla kaikkea lapsellista. Lisäksi meillä on servettejä, puinen kulho, aika paljon henkareita ja aika paljon lamppuja. Syödään viikko varmaan nuudeleita ja kalapuikkoja, mutta vihdoin ja viimein kaikki on valmista! Huomenna täytyy juhlia uutta kotia.

Huokaus.

Tässä mä voisin syödä aamupalaa, jos en söisi sitä sohvalla..

Ensimmäinen kirjoitus uudesta kodista

0

Ensimmäinen yö uudessa kodissa. Ilta meni hyvin, paitsi pinnasängyn kokoaminen oli aika äänekästä, Topi hieman vinkui ja Aino ei meinannut millään nukahtaa. Naapurit varmaankin rakastavat meitä heti alkuun.

Ensimmäisen yön lisäksi uudessa kodissa on ollut ensimmäinen halaus, ensimmäinen huutoitku (jos jollekin on epäselvää – Aino), ensimmäinen saunominen, ensimmäinen illallinen – juhlallisesti kebabbia ja ranskalaisia liian tulisella kastikkeella. Lisäksi ensimmäinen aurinkoinen aamu, ensimmäinen aamiainen, ensimmäistä kertaa Eppu Normaalia ja PMMP:tä. Eikä varmaan tule yllätyksenä, että mietin aikaisemmassa kodissa jokaisen hampaanpesun ja roskien viemisen ulos viimeiseksi kerraksi. Dramaattista.

Nyt pitäisi alottaa muuton ihanin vaihe, eli tavaroiden purkaminen. On niin tärkeää, että leivänpaahdin sijoitetaan täysin oikeaan paikkaan, astiastosta puhumattakaan. Tavaroiden uusien paikkojen miettiminen on niin haastavaa, että minulta tuhrautuu siihen yleensä vähintään viikko. Juuri nyt istun tietokoneella, koska Matti nukkuu ja tarvitsen ehdottomasti hänen mielipiteen siitä, tuleeko Harry Potterit oikeaan vai vasempaan reunaan kirjahyllyssä. Onneksi Aino on toimeliaampi kuin minä, hän nimittäin purkaa laatikoita keittiössä juuri nyt aika tohkeissaan.

Minulla on samaan aikaan haikeus vanhasta kodista ja onni uudesta. ”Löydän ja menetän”, laulaa Martti Syrjä.

Aino miettii, että hipit on rautaa ja kaikki kaunis niin naiivia.