Odotan, odotan, odotan

0

Ainon syntymästä asti mä olen haaveillut ajasta, jolloin saisi vain olla. Istua hiljaa tekemättä mitään; kuunnella hiljaisuutta ja olla ehkä vähän tylsistynytkin. Olenhan minä saanut omaa aikaa, mutta ei sitä ole voinut tuhlata turhaan istuskeluun ja mietiskelyyn, ei – silloin on pitänyt nähdä kavereita, katsoa elokuvia, nukkua tai juoda siideriä.

Viimeiset kaksi päivää mä olen sitten istunut ja odottanut. Päivystyksessä nimittäin. Olen lukenut blogeja ja uutisia, katsonut A-studiota, kuunnellut jonkun mummon sappikivistä ja jonkun papan selkävaivoista. Olen keksinyt ihmisille elämäntarinoita ja suunnitellut vieressäni istuvan miehen kanssa, että päivystykseen voisi perustaa pitserian.

Matti on lähettänyt minulle tilannekuvia ja hyvän yön toivotus -videoita. Kotona piipahtaessa Aino sanoi minulle: ”Äiti tuli lääkäristä. Äiti menee taas lääkäriin uudelleen.” 

Päässäni soi taukoamatta: ”Täällä ikuisesti odotan, odotan, odotan, odotan, et tapahtuis jotain.” 

Ärsyttää. Turhauttaa. Tekisi mieli kiroilla ja hoputtaa. Hemmetin julkinen terveydenhuolto. Saakelin silmä, kun menit sairastumaan.

Mä voisin mennä jo kotiin. Mulla on ollut jo ihan tarpeeksi kauan ihan tarpeeksi tylsää.

Miten päästä eroon raskauskiloista?

0

Mä tiedän erittäin hyvän keinon laihtua. Salaisuus ei piile ollenkaan itse laihduttajassa, vaan itse asiassa tyypeissä, jotka laihduttajan kanssa päivittäin hengailevat.

Erittäin toimiva tsemppari on kaksivuotias kaikkiruokainen ja sokerinnälkäinen kaveri, jonka mielestä ruoka on aina parempaa toisen lautaselta. Annoskoot puolittuvat kuin taikaiskusta, kun kaksivuotias haluaakin syödä oman aamupalansa sijaan laihduttajan valitseman aamupalan. Yleensä kaksivuotias osaa tinkimättömällä varmuudella valita laihduttajan ruuasta kaikkein makoisimmat ja epäterveellisimmät palat, kuten margariinin ja juuston leivän päältä tai fetakuutiot salaatista. Lisäksi kaksivuotias pitää huolen siitä, että ruokailu ei enää todellakaan ole mikään arjen rauhallinen pysähtymishetki, vaan pakollinen paha, joka täytyy tehdä, jotta pysyy edes kutakuinkin elossa.

Kaksivuotias tsemppari vaatii laihduttajalta jatkuvaa liikuntaa. Kaksivuotias haluaa heittää ribsiitä. Kaksivuotias haluaa, että laihduttaja kantaa hänet leikkipuistoon. Kaksivuotias haluaa, että myös laihduttaja kiipeää, pomppii, juoksee. Jos laihduttaja ei suostu vaatimuksiin, tsemppari ei epäröi antaa erittäin kuuluvaa ja suoraa palautetta.

HC-laihduttajat hankkivat tsempparin lisäksi vielä laihdutuksen tehostajan. Vaativa vastasyntynyt pitää huolen, että laihduttaja on liikkeessä myös yöllä, sillä laihduttaja oppii nopeasti hyssyttelemään vauvaa myös nukkuessaan. Laihdutuksen tehostaja toimii kätevänä lisäpainona ympäri vuorokauden kantoliinassa keikkuessaan, eikä laihduttaja uskalla laskea lisäpainoa alas hetkeksikään, sillä siitä seuraava huuto joko a) herättää kaksivuotiaan tsempparin tai b) räjäyttää pään. Jos makeannälkä ja kaapissa lojuva suklaa edes käväisevät laihduttajan mielessä, alkaa tehostaja vaatia hetimiten kodin ympäri tapahtuvaa kävelyä ja hyssyttelyä.

Annan yhden vinkin: jos laihduttaja kuitenkin joskus harvoin haluaa pitää pienen herkutteluhetken rauhassa, kannattaa tehostaja työntää toisen huoltajansa syliin ja piiloutua tsempparilta kylpyhuoneeseen suklaalevyn sekä lehden kanssa ja napsauttaa aika hemmetin nopeasti ovi lukkoon. Lattialämmitys tuo tilanteeseen kaivattua luksusta!

PS. Meen tänään kahvakuulatunnille (eli oikeasti urheilemaan) ekaa kertaa vuoteen. Lupasin Matille, etten kuole sinne, koska se ei ehkä pärjäisi ilman mua. Ihan vähän pelottaa!

Mun kesä

0

Tänä kesänä mä aion:

Ostaa parvekkeen täyteen värikkäitä kukkia, syödä aamupalaa ulkona auringon porottaessa taivaalla ja lukea kaikki ne kirjat, jotka ovat odottaneet kirjahyllyssä vuoroaan aivan liian pitkään.

Mussuttaa niin paljon uusia pottuja, kesäkeittoa, kaalilaatikkoa ja kirsikoita, että kiintiö on täytetty ensi kesään saakka. Ahtaa mahani täyteen lettuja, joiden päälle on kasattu maailman isoin kukkurallinen kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.

Ajaa autolla ikkuna auki, luukuttaa hölmöjä kesäbiisejä ja nauttia, kun tuuli ei olekaan kylmä ja viiltävä, vaan lämmin ja hellä.

Juosta kesäsateessa ilman kenkiä, sukeltaa turkoosiin veteen, tehdä hiekkakakkuja meren rannalla ja tutista huulet sinisinä pyyhkeeseen kääriytyneenä.

Lojua riippukeinussa ilta-auringon lämmittäessä, kerätä kukkia vaasiin keittiönpöydälle, kävellä varpaisillaan hiekkatiellä ja rötvätä sadepäivänä sohvalla tekemättä yhtään mitään.

Hyppiä sulkapallon perässä, heittää mölkkyä, potkia jalkapalloa ja kokeilla, onko frisbeegolf oikeasti niin hauskaa kuin miltä se näyttää.

Pakata mukaan viltin sekä piknik-eväät ja hilpaista lähimmälle rannalle nauttimaan kuumasta päivästä rakkaiden kanssa. Ottaa paljon kuvia onnellisesta lapsesta ja kirjoittaa ylös asioita, jotka saavat minut hymyilemään.

Pitää huolen siitä, että jonakin päivänä ainoa ongelma on se, että jääpalat sulavat kokislasista liian vikkelään tai se, ettei osaa päättää, söisikö seuraavaksi Soleron vai suklaatuutin.

Yrittää nauttia myös siitä, että pesuhuoneessa haisee kahluuhousut, pakkaseen ei mahdu kalojen lisäksi juuri mitään muuta ja siitä, että minulla on iltaisin rutkasti omaa aikaa, kun Matti on kalalla ja Aino vetelee sikeitä. 

Sitoa saunavihdan ja saunoa niin pitkään, että on pakko juosta ulos jäähylle. Pukea päälleni kesämekon, nauttia terassilla huurteista juomaa ja kuunnella iloisten ihmisten puheensorinaa. Istua ystävän kanssa ulkona aamuyöhön saakka, parantaa maailmaa ja taivastella, miten nopeasti aika aina meneekin.

Niin ja synnyttää, tuoksutella vauvantuoksua, ihmetellä pikkuruisia varpaita ja nykerönenää. Nauttia rakkaiden seurasta, kesästä, sateesta ja auringonpaisteesta. Miettiä, että elämä on välillä aika hemmetin ihmeellistä ja ihanaa. 

Nyt on hyvä

0

Eilen oli kansainvälinen onnellisuuden päivä. Heräsin kurkkukipuun huonosti nukutun yön jälkeen, ulkona satoi räntää vaakatasossa, selkää jomotti ja yskä ei näyttänyt edelleenkään hellittävän. Silti olin onnellinen. Ihmisistä. Maailmasta. Musiikista. Mahdollisuuksista. Välillä oma elämä takkuilee, mutta maailma jatkaa silti pyörimistään. On aina ihmisiä, joille soittaa ja jotka kertovat juuri sen jutun, joka eniten naurattaa. Kaikki tärkeät biisit ovat parin klikkauksen päässä, jokaiseen fiilikseen löytyy oma melodiansa. Voin itse valita mitä haluan tehdä ja minkälainen ihminen haluan olla. Elämässä on loputtomasti mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa on paljon tärkeitä hetkiä ja ihmisiä, joista en vielä edes tiedä mitään. Onnellisuus on luottamista. Siihen, että tämän hetken lisäksi myös tulevaisuus tuo tullessaan hyviä asioita ja elämä kohtelee hyvin.

Juuri tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että saan olla hetken yksin. Kuuntelen biisiä, jota kuuntelin vuonna 2007 itkien sellaisia asioita, jotka nyt tuntuvat niin yhdentekeviltä. Juon Pepsiä, kirjoitan, rakas lähettää tekstiviestin. Illalla näen tärkeitä – niitä, jotka asuvat kaukana, mutta kulkevat mukana ihan koko ajan. Räntäsateiden jälkeen tulee kevät. Tänään on karkkipäivä.

Ympärillä on niin paljon asioita, joista iloita. Olen onnekas. Luotan siihen, että pahojenkin asioiden jälkeen tapahtuu aina hyviä asioita, enkä enää jaksa pelätä tulevaisuuden ahdinkoja. Tässä hetkessä on hyvä ja loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä.

Mä olen onnellinen. Hieman naiivi ehkä, mutta onnellinen.

A Beautiful Body

0

Upea Minttu Mami Go Go -blogista laittoi kiertämään haasteen, jonka ideana on rohkaista kaikkia naisia olemaan ylpeitä omista vartaloistaan. Olen ihastellut koko tämän ja eilisen päivän muiden kauniita ja ennen kaikkea rohkeita kuvia ja miettinyt, että en mä vaan uskaltaisi. Sitten mietinkin, että miksi hemmetissä en?

Naiset yleensäkin ovat ihan liian itsekriittisiä ja epävarmoja itsestään. Tuntuu pahalta kuunnella rakkaiden, kaikin puolin täydellisten naisten julmia sanoja itsestään. Miksi tyypit osaa nähdä muut kokonaisuutena, mutta itsensä pelkkinä raskausarpina, suonikohjuina tai vatsamakkaroina? Tuntuu ahdistavalta kasvattaa pieni tyttö maailmaan, jossa naisten keskuudessa normaalimpaa on tuntea itsensä riittämättömäksi ja epäkelvoksi kuin riittäväksi ja hyväksi. On ollut myös surullista huomata, että naiset osaavat olla toisilleen todella ilkeitä – varsinkin internetissä on täysin arkipäiväistä, että arvostellaan, loukataan ja puhutaan ihan turhanpäiväistä paskaa toisista.

Mäkin olin pitkään tyytymätön itseeni. Aina olisi ollut jotain parantamisen varaa, aina jokin mättäsi ihan pirusti. Ikään kuin mun vartalo olisi ollut jonkinlainen työmaa, jossa kaikki on aina kesken. Olen ajatellut olevani läski, ruma ja ihan kamala. Välillä mä oon ollut tyytyväinen ja ajatellut, että ehkä mä olen ihan tarpeeksi hyvä. Raskaaksi tultuani ikuinen laihdutuskuuri loppui ja mä olin itselleni hetken armollisempi, mutta raskauskilot ja -arvet kummittelivat takaraivossa edelleen. Raskauden jälkeen surin rumaa raskausarpien ympäröimää ja kasvanutta mahaani, mutta jossain vaiheessa mun suhtautuminen itseeni muuttui. Tajusin, että hitto, mä oon saattanut maailmaan yhden maailman upeimmista tyypeistä. Mitä mä oikein ajattelin sättiessäni itseäni?

Koska pikku hiljaa raskauden jälkeen aloin arvostaa vartaloani enemmän, aloin myös liikkumaan enemmän. Urheilu oli niin paljon ihanampaa, kun takaraivossa ei ollut koko ajan itseinho ja laihduttaminen. Sain mielettömiä onnistumisen tunteita treenin kulkiessa joka kerralla vain entistä paremmin. Ymmärsin, että mä itse päätän millainen haluan olla.

Tällä hetkellä mä olen tyytyväinen itseeni. On mulla edelleen ne raskausarvet ja se hemmetin linea negra, jonka piti häipyä raskauden jälkeen, mutta enää mua ei haittaa. En voi sanoa, ettenkö löytäisi itsestäni mitään parantamisen varaa, mutta oikeasti olen hyvä just näin. Haluan opettaa myös tyttärelleni, että hänen ei tarvitse olla mitään, koska joku jossain sanoo niin. Tärkeintä on hyvä olo ja hyvän olon mittareina ei toimi reidet tai maha, eikä myöskään muiden sanat. Kun hyväksyy itsensä, on helpompi hyväksyä myös muut.

Mä toivon, että olisimme armollisempia toisillemme ja etenkin itsellemme. Me olemme kauniita, kaikista heikkouksista huolimatta ja ehkä juuri niiden takia.