Kaksi kierrosta auringon ympäri

0

14.7.2012

14.7.2014

”Maapallo vuodessa auringon kiertää
Itsensä päivässä, kaikki sen tietää
Linnunradan kosminen karuselli
kiertää, kiertää
kierroksen uudelleen
Uudelleen, uudelleen, uudelleen

Tyttö ja poika ne tanssissa pyörii
Kohta jo lapsonen jaloissa hyörii
Lapsi se varttuu
Elämä se pyörii, pyörii
kierroksen uudelleen
Uudelleen, uudelleen, uudelleen”

Jätkäjätkät – Kosminen karuselli

Ei vielä tänään, kiitos

0

Mistä tietää olevansa väsynyt?

**

Siitä, kun miettii, että toivottavasti synnytys ei käynnistyisi ainakaan vielä tänä yönä, koska mä en jaksa just nyt harjata hiuksia. (Takkutukkaisenahan siis ei voi synnyttää). 

Huokaus ja haukotus

0

Viime aikoina mielessä on ollut enimmäkseen: väsyttää, väsyttää, väsyttää, väsyttää. Haluaisin vain nukkua. Jossakin viileässä paikassa pehmeän peiton alla, täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä. Vaikkapa kaksikymmentä tuntia päivässä, näin alkuun. Päiväunien aikaan olen ainoastaan iloinen, kun ulkona sataa ja tuulee, koska silloin voin nukkua ilman ikävää tunnetta siitä, että kesä menee minulta täysin ohi. En jaksaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua tai suunnitella nukkumista.

Paitsi tänään. Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja olo tuntui melkein virkeältä. Nautin kesästä, mutta uhrasin silti lämpimästä säästä pari tuntia pakollisiin päiväuniin. Kävin ystäväni luona vohvelikesteillä keskustelemassa synnytyksestä ja siitä, miten kauniita Pentikin juomalasit ovatkaan. Oli niin kuuma, että sai huokaista: ”Onneksi välillä tuuleekin!” Pesin pienen pieniä vaatteita ja tunsin, kuinka stressi väheni jokaisen puhtaan pyykinpesukoneellisen myötä. Suunnittelin jopa syksyä ja tanssitunteja. Nyt valvon, eikä edes väsytä (ainakaan hirveästi).

Oli virkistävää nousta usvasta edes päiväksi. Huomenna varmaankin taas väsyttää, mutta onneksi on luvattu sadetta. Täytyy kerätä voimia ensi viikkoon, sillä sääennusteiden mukaan silloin on taas oikea kesä.

PS. No on mulla muutakin mielessä kuin väsymys. Esimerkiksi: mäoonniintäynnätätä, loppuisjo, hemmetinmaha, synnytys, synnytys, synnytys. Mutta muutama viikko menee vaikka päällään seisten. Tai nukkuessa.

Kohtaaminen leikkipuistossa

0

Muutama viikko sitten neljävuotias pikkutyttö tuli juttelemaan minulle leikkipuistossa. Rupateltiin niitä näitä – mikä sun nimi on, minkä ikäinen sä oot, oot sä ton vauvan äiti, kato ku mä osaan kiikkuu tälleen seisaallaan. Sitten tyttö katsoi mahaani mietteliäästi ja kysyi:

Pikkutyttö: Miksi sun vatsa on noin iso?
Minä: Koska siellä kasvaa pieni vauva.
Pikkutyttö (selvästi hätääntyneenä): Mutta eihän se voi! Eihän siellä voi – tuo toinen vauva on vielä aivan liian pieni!

Sitten minä olin hiljaa ja katsoin Ainoa. Onko Aino muka liian pieni? Mutta Ainohan osaa jo laskea itse liukumäkeä, sanoa ”kiitus” ja pomppia tasajalkaa. Aino osaa syödä puurosta parhaat palat (eli voisilmän), laittaa itse Teletapit pyörimään ja pyytää ”että” silloin kun janottaa. Tyyppi osaa tyhjentää astianpesukonetta, auttaa pyykkien kanssa ja nukkua ihan itse koko yön ilman heräilyjä. Ei Aino enää mikään pikkuvauva ole.

Paitsi että nyt mieleeni on alkanut hiipiä pelottava ajatus siitä, että Aino todella on vielä liian pieni isosiskoksi. Meidän vauva. Voihan olla kaksi vauvaa: isompi, joka osaa pyytää leipää nälkäänsä ja pienempi, joka osaa ehkä katsoa silmiin ja sano ”ää”? Entä jos isompi vauva ei saanut nauttia tarpeeksi pitkään vauvana olemisesta? Eihän isosiskon tarvitse olla iso ja reipas tyttö, eikö yhtä hyvin voi olla aina meidän pieni vauva? 

Toivottavasti se sanonta lapsesta ja totuudesta ei pidä joka tilanteessa paikkaansa.

Tällä hetkellä olen stressipallo

0

Viime aikoina olen nähnyt paljon unia synnytyksestä ja kahden lapsen hoitamisesta. Joissakin unissa unohdan hoitaa vauvan keskittyessäni liikaa Ainoon, toisissa taas unohdan epähuomiossa Ainon leikkipuistoon. Ja sitten on niitä unia, joissa kaikki valmistelu jää kesken, synnytys tapahtuu autossa ja vauva on yli-ihminen, joka puhuu sujuvasti heti syntyessään.

Vaikka synnytysunet ovatkin yleensä painajaismaisia, en osaa ollenkaan jännittää tai pelätä synnytystä. Aika on todellakin kullannut muistot, sillä minun ajatuksissani viime synnytys meni kutakuinkin näin: selkään sattui, Matti teki minulle voileipiä ja lämmitti mikrossa lämpökääreitä, kävin kävelyllä lämpimässä kesäsäässä, istuin suihkussa aika monta tuntia. Sairaalassa makasin sängyssä hiljaa, kun Matti luki mulle lehdestä jotakin, josta en kylläkään muista yhtään mitään. Sitten olikin yö ja Aino syntyi. Supistukset sattuivat tietysti aivan hemmetisti, mutta silti odotan innolla tulevaa synnytystä. Siitäkin huolimatta, että viimeksi koitos kesti kolme vuorokautta. Ja siitä, että taisin sanoa silloin muutamaankin kertaan, että en muuten synnytä enää ikinä.

Lastentarvikehankinnoista en yhden lapsen kokemuksella tiedä vieläkään oikeastaan juuri mitään. Meillä on kirpparilta kiireessä ostetut vaunut, Matin isosiskolta saatu turvakaukalo, perintökehto, Ikean susiruma syöttötuoli ja ikävästi nitisevä sitteri. Laatikollinen Ainon vanhoja vaatteita, jotka ovat milloin mistäkin saatuja. Leikkimatto, jonka kaikki osat ovat jossakin hukkateillä. Yhtäkkiä pitäisi tietää taas tuplarattaista, kantoliinoista ja hoitopöydistä. Mä tiedän yhä edelleen paremmin Oulun baareista ja siitä, milloin missäkin on parhaat keikat. En jaksaisi miettiä mitään heittoaisoja, sidontaohjeita tai sitä, mihin saadaan mahdutettua taas se kaikki roina, joka on niin tarpeellista ja kätevää vauvanhoidossa.

Minun unelmissani asiat järjestyisivät itsestään – äitini a.k.a pyykkimuija tulisi pesemään kaikki pienet vaatteet puhtaaksi, jostakin tupsahtaisi täydelliset tuplarattaat, Matti kokoaisi hoitopöydän ja joku taikoisi lisää tilaa kylpyhuoneeseen. Mä voisin hoitaa synnytyksen, pakahtua onnesta tuijotellessani uutta tulokasta, kerätä kukkia Ainon kanssa niityllä ja herätä aamuisin levänneenä uuteen, suloiseen päivään.

No joo. Tänään käyn ostamassa lipaston pikkuvaatteille, pesen ainakin neljä koneellista pyykkiä, hermoilen hoitopöydän kokoamisen kanssa ja selaan Tori.fi:n tuplaratasvalikoimaa jälleen kerran epätoivon vallassa.

On sitä ennenkin lapsia syntynyt, vaikka heittoaisoista ja hoitopöydistä ei ole ollut tietoakaan. Kyllä tämä tästä.