Eräänä päivänä mummolassa olimme kaikki ahtautuneet koko päiväksi samaan makuuhuoneeseen. Tanssimme, lauloimme, nauroimme, katsoimme televisiosta vanhoja lastenohjelmia. Aino luki kirjaa, Topi-koira rötkötti minun kainalossani, Matti toimi dj:nä ja Helmi katseli hymyillen meininkiä mummon sylistä.

Yhtäkkiä Aino nosti katseensa kirjasta ja sanoi jotakin. En saanut heti selvää Ainon sanoista, joten kysyin: ”Mitä sä Aino sanoit?”

Aino hymyili kainosti ja sanoi uudelleen. ”Kaikki täällä. Aino unnellinen.”

Halasin pientä kultaani ja ajattelin: voi rakas, niin minäkin! Eikä siihen tarvita yhtään mitään muuta kuin se, että ympärillä on kourallinen rakkaita.

Jostakin syystä mä olen alkanut uskoa tähdenlentoihin.