Voiko kotona lasten kanssa lorvaileva tyyppi sanoa olleensa kesä-, joulu-, tai vaikka pääsiäislomalla? Sitä mä olen pohdiskellut kateellisena aika usein, kun raskaan työn raatajat ovat täyttäneet Facebookin niillä perinteisillä ”Lomalle lompsis!” -hehkutuksillaan. 

Nykyään tiedän siihen jo vastauksen: kyllä voi. Mä ainakin vietin ihan pokkana viime viikolla hiihtolomaa samaan aikaan etelän asukkaiden kanssa. Mun hiihtolomaan kuului Angry Birds -puistossa riehumista, vaahtokylpyjä poreammeessa, kummipojan syntymäpäivillä herkuttelua, vanhoille kotivideoilla nauramista, lumilinnan suunnittelutöitä ja rakennusmestarina toimimista. Sukulaisia, hyvää ruokaa ja juomaa, loistava kirja ja hieman yllätyksetön elokuvakokemus. 

Suurin ero arkeen oli kuitenkin se, että lomaan kuului mieletön määrä laiskottelua. Nukkumista. Pitkiä aamu-unia. Lapset hävisivät mystisesti aamuisin jonkun muun syliin naureskelemaan, kun minä käänsin kylkeä ja vedin peittoa korvilleni. 

Eilen olikin sitten töihin tömpsis. Paitsi että ei tietysti näin vanhempainvapaalla ollut – mun oli vain pakko päästä kirjoittamaan tuo edes kerran elämässäni jonnekin. Mutta loma teki hyvää: sen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin, enkä tunne enää ihan joka kerta pakottavaa tarvetta näyttää keskisormea koko maailmalle, kun autoradiosta kuuluu JVG:n Kran Turismo. 

Edit: En ollutkaan kuulemma rakennusmestari, vaan joku kämäinen tarkastaja, eikä ”oikea” rakennusmestari antanut arvoa mun työpanokselle ja hienoille innovaatioille, kuten ”jollekki hemmetin taulutelevisiolle”. Höh.