Eilen oli aika väsyttävä ilta. Kolme sanaa ehkä kertovat aivan riittävästi: räkä, yliväsymys ja päänsärky. Aino nukahti puoli yhdeltä, kun viimein tajusin viedä hänelle lisätyynyn. Helmi valvoi kahteen, kunnes väsähti aivan yllättäen poikittain minun ja Matin väliin. Siirrettyäni Helmin omaan sänkyynsä, olin jo aika puhki. Eilen ei siis todellakaan ollut mitään läheistä kanssakäymistä, ei. Valojen sammuessa mä mietin, että ei tämä onneksi aina ole tällaista, vaan joskus saadaan mennä nukkumaan ihan rauhassa tai tehdä mitä huvittaa just silloin kun huvittaa.

Mietintätuokioni ja hyvän yön -toivotusten jälkeen kävimme vielä pienen keskustelun:

Minä: Hei muuten. Sit ku mennään naimisiin, nii pyydetäänks lahjaksi sellasta isoa peittoo, niin voitais aina nukkua saman peiton alla?

Matti: No sais olla aika leveä peitto.

Minä: Niin no siis mulla oli ajatuksena siinä siis, että voitais nukkua aina ihan vierekkäin.

Matti: No mut siis ku meillä on satakasikyt senttinen sänky, niin se peitto pitäs olla jotain kolme metrii leveä.

Minä: Mut siis ei kai meidän kummanki tarvis ihan reunalla nukkua. Etkö haluais nukkua ihan mun vieressä?

Matti: En, ku mää haluan nukkua rauhassa.

Just.

Taidankin ottaa asian puheeksi vaikka sitten parin vuoden päästä uudelleen. Aikaisintaan.