Äh voi hitsi, mikä viikko takana. Mikä ihana kummallinen outo ärsyttävä tuskallisen pitkä ja rasittava viikko. 

Viime lauantaina tapasin ihanan tyypin, jonka olin halunnut tavata jo niin pitkään. Jännitti kamalasti; tuntui ihan siltä kuin olisin ollut menossa treffeille. Oli tarkoitus mennä kahdestaan ehkä yksille tai kaksille, mutta yhtäkkiä huomasin, että ympärillämme oli myös Matti, kaksi isoveljeäni ja noin puolet isoveljeni vaimon suvusta. Pääsin nukkumaan viideltä aamulla. Matti suunnitteli jo aamuyöllä kesän pussikaljoja barbaveeran kanssa ja mä mietin seuraavana päivänä, oliko mun ihan pakko juoda ensitapaamisella niin monta kossubatterya. 

Tiistaina kannoin sylissä kuumeista ja päälleni oksentavaa lasta lentokoneesta ulos, toistelin ei mitään hätää rakas, ei mitään hätää, enkä ollut ihan varma, puhuinko lapselleni vai lohdutinko sittenkin itseäni. Onneksi oli varakengät, varahousut, varahuppari ja Matti. Kotona odotti järkyttävä kaaos ja rikkoontunut pyykinpesukone. Aino sanoi illalla painaessaan pään tyynyyn: ”Tänään oli mahtava päivä. Minä kävin puistossa ja ajoin mopolla lujaa. Huomenna on vaalmasti toinen mahtava päivä!”

Vappuaattona paistoi aurinko. Matkalla apteekkiin kuuntelin autossa musiikkia täysillä ja mietin, miten kivaa on, kun paistaa aurinko, eikä teinien tarvitse viettää vappuaan teatterin takana räntäsateessa. Ostin siiderin, jota en edes juonut. Jalassani oli ihan samanlaiset tennarit kuin lukiossakin. Olin yöunilla ennen kahtatoista. 

Ja näiden päivien välissä kärsin krapulasta ja kuumeesta, näin suloisia sukulaisia, sivelin naamaani enemmän meikkiä kuin suunnilleen viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Yritin ymmärtää, mikä on syy Paperi T:n hulluun suosioon, mutta rakastuinkin sen sijaan taas kerran Pariisin Kevääseen. Helmi päätti ottaa jalat alleen ja käveleskeli ympäri kämppää keskari pystyssä. Katsoin ehkä sata jaksoa Hitto Häppääjää, raahasin kaupasta lapselleni kokoiseni ilmapallon. Kirjoitin ystäväni valmistujaiskorttiin Tehosekoittimen laulunsanoja ja mietin, mikä onni, kun on olemassa sellainen ihminen, jolle voin ilmoittaa yhdellä viestillä lempiartistini keikasta tai terassilonkerosta ja joka lupaa olla aina mukana.

Ja nyt Arto Tuunela laulaa Meil on jalat maassa, kädet taivaalla, villi sydän yhtä tahtia lyö ja lyö ja lyö ja lyö, ja mua ehkä vähän itkettää ja vähän naurattaa ja tällästa tää on. Kevät. Puissa on jo ihan pienen pieniä hiirenkorvia. Jännittää, kädet tärisee. Vähän niin kuin ennen ekoja treffejä. 

Jostain puhaltaa kylmä tuuli/ Meil on outoja aikeita mielessä/ Mä en kuule sun sanoja vaan/ Kuulen tuulen ainoastaan