Tasan kaksi vuotta sitten Matti kysyi multa, että ”paljonko häsettäisi yhdestä kymmeneen, jos alettais seurustelemaan?” ja mä vastasin, että ”ehkä yhdeksän”. Olin muka juuri omannut villin ja vapaan elämäntyylin, enkä todellakaan halunnut vakiintua. Oikeasti yhdessäolo tuntui paremmalta kuin mikään koskaan aikaisemmin, enkä mä mitenkään saanut tarpeekseni tuon maailman söpöimmän tyypin seurasta. Valvoin aamukuuteen, kun en olisi malttanut laittaa nukkumaan kesken mielenkiintoisten keskustelujen. Hihittelin ja olin ihan varma, että just mä oon maailman onnellisin. Silloin mä myös söin koko kesän nuudeleita, koska kaikki rahat meni bensaan – Matti asui Kuusamossa ja mä Kiimingissä, mutta aika harvoin oltiin toisistamme erossa. Päivät katsottiin Frendejä, illat istuttiin pussikaljalla ja yöt juteltiin henkeviä. Elämä oli niin erilaista kuin nyt.

Kaksi vuotta on pitänyt sisällään niin paljon, että sanat ei ihan riitä. Maailman ihanimman lapsen, kolme kotia, kosinnan. Kyyneleitä, mökötystä ja huutoakin, mutta enimmäkseen naurua, onnea ja pusuja. Joka ikinen ilta minä rakastan sinua. 

Tänään me nukuttiin pitkään, käytiin syömässä Kauppuri vitosessa burgerit ja just nyt Matti riehuu Ainon kanssa ja mä mietin, että varokaa verhoja! Vielä sauna, pari jaksoa Housea ja sitten ajoissa nukkumaan (tai lukemaan vierekkäin, koska meillä on uudet lukulamput!)

Just nyt en toivo mitään muuta.

<3