Kristaliina kertoi eilen hyvänyönkeskustelustaan miehensä kanssa. Mulla ja Matillakin oli viime yönä ”keskustelu”. Kolmen aikaan, jolloin Mattia väsytti ja minua ei tietenkään väsyttänyt.

Minä: Mä oon kyl nyt oikeesti alkanu miettii, et pitäskö kuitenki hakee luokanopettajaksi.. Ei kai ala-asteelaiset vielä niin hankalia oo? Oisko paha?

Matti: En tiiä.. Mieti, että sitten kun sä olisit opettaja, niin ne pennut vois tehä mitä vaan, etkä sä vois niille mitään.

Minä: No jos opettaisin vaan ykkös-kolmosluokkalaisia?

Matti: Kymmenen vuoden päästä senkin ikäiset varmaan jo ryyppää ja rellestää.

Minä: No en mä oikeastaan ees haluais. Alan matikan opeksi.

Matti: Hah hah.

Minä: Matikka on kivaa! Mä rakastan matematiikkaa, siinä ei oo mitään poikkeuksia. Mä oon kyllästyny poikkeuksiin! Jos kaikki asiat olis vaan niinku niiden kuuluu olla, niin elämä ois paljon helpompaa. 

Matti: Pitäisköhän sun mennä nukkumaan?

Minä: Miksiköhän mä muuten haluan opiskella kasvatustiedettä, vaikka siinä ei paljon muuta olekaan kuin poikkeuksia?

Matti: Mä nukun nyt.

Minä: Mut mä oikeesti rakastan matikkaa.

Matti: Mä rakastan sua. Hyvää yötä.

Mä sain unta puoli viideltä. Ehkä musta tulee suunnittelija, tutkija, konsultti tai vaikka se matikan ope. Tällä hetkellä mun kokopäivätyö on mietiskellä. Rankkaa.