Mä olen nyt ilonpilaaja, mutta mun on pakko. Joka paikka on täynnä joulufiilistelyä, joulun ilosanomaa, iloisia tonttulauluja ja kauniita jouluvaloja. Lasten silmät loistavat kirkkaina, kouluissa suunnitellaan jo joululomaa ja väsätään innokkaina kirjeitä joulupukille. Siellä välkehtivien silmien seassa on kuitenkin myös niitä pieniä, joiden silmät loistavat ainoastaan kyynelistä. Kun muut toivovat lahjaksi uutta tietokonepeliä tai iPadia, on pieniä, joiden suurin toive on se, ettei kukaan riitelisi, sammuisi tai joisi jouluna viinaa. Joillekin joulunodotus on pelkkiä toteutumattomia rukouksia siitä, että tänä vuonna kaikki olisikin onnellista ja sopuisaa. Ja koska lapsi todella haluaa uskoa elämästä hyvää, on niiden haavekuvien rikkoutuminen kerta toisensa jälkeen yhtä kamalaa. Kunnes tulee joulu, jolloin toiveet vaihtuvat ehkä lopullisesti katkeruuteen ja vihaan.

Koulun joulukirkossa pappi saarnasi, kuinka jokaisella lapsella on oikeus raittiiseen jouluun. Kymmenen vuotiaana nieleskelin ja ajattelin mielessäni, että kaunis ajatus, mutta ainakaan minulla ei ole oikeutta sellaiseen. Kun toisille joulu on vuoden parasta aikaa, toiset toivovat, että joulupyhät olisivat nopeasti ohi ja koittaisi taas turvallinen arki, jolloin kukaan ei voi juoda aamuyöhön saakka Koskenkorvaa ja hakata känniänkyrässä seiniä. Eikä kenenkään pitäisi olla aikuisena se, joka katkeruuksissaan itkee lapsilleen omia lapsuudessa rikkoutuneita haaveita. Siitä tulee helposti loppumaton kierre, johon sukupolvet toisensa jälkeen hyppäävät.

Jokaisen lapsen pitäisi saada iloita joulusta ilman pelkoa ja katkeruutta. Lapsen suurin joululahjatoive pitäisi olla jotakin sellaista, jonka toteutumatta jääminen ei satuta enää monen kymmenen vuoden jälkeen. Glögi on hyvää ilman suurta tujausta väkevää ja kinkkukin paistuu itsekseen ilman välihömpsyjä. Alkoholista kieltäytyminen ei myöskään maksa mitään.

Anna lapsellesi raitis joulu – ihan jokaisella pienellä on siihen oikeus.

Niin, ja jouluna saa itkeä jos itkettää. Ja meluta, mutta ei kännissä. 

Viime vuoden Komiat -lehden pääkirjoitus. Mua itkettää vieläkin.